Mitä meille jää, jos usko tulevaisuuteen menee?
Takakannen teksti Elina Hirvosen Kun aika loppuu -romaanissa pysähdytti kirjastoreissulla. Kirjan ajankohtainen teema puhutteli: ihmisen vastuu puuttua tapahtumien kulkuun.
Kirjassa sivutaan pakolaiskysymystä, mutta teemoina ovat myös toisistaan vieraantuneet perheen jäsenet, ilmastonmuutos, ihmisen pahuus ja maailma, jossa toivo hiipuu. Rankkaa luettavaa, mutta sitähän on todellisuuskin.
Maailman sekasortoisuus on tullut viime aikoina iholle niin vahvasti, että on ollut pakko irrottautua välillä uutisvirrasta ja sosiaalisen median kommenttitulvasta. Olen onnellisessa asemassa, sillä voin vapaa-aikoinani kävellä metsään tai lukea kirjaa. Voin istua iltaa laavulla meren rannassa, tuijottaa tulta ja tähtitaivasta. Olla hiljaa vaan.
Ihmiset vertailevat usein omaa arkeaan toisten elämään. Facebookissa ihmiset kertovat matkoistaan, iloisista perhetapahtumista ja onnistuneista kuntoiluista. Tunnustan: joskus ne saavat tuntemaan kateutta. Kun maailma oikein murjoo, on vaikea yhtyä toisten iloon.
En ole ylpeä tästä ominaisuudesta, vaikka se onkin varmaan aika inhimillinen piirre. Saksalaistutkimuksen mukaan joka kolmas tuntee tyytymättömyyttä elämäänsä käytyään Facebookissa.
Tiedän, miltä tuntuu, kun on juuri kuullut itseä tai lähipiiriä koskettavasta vakavasta sairaudesta ja ajatellut maailman pysähtyvän siihen paikkaan. Tiedän, miltä tuntuu kun elämä on palasina ja muut ihmiset miettivät, mitä tekisi tänään ruoaksi. On opettavaa elää tuollainen hetki ja tajuta, miten arvokasta tavallinen arki ja elämä ylipäätään on.
Vertaileminen ja vaikeuksien vertaileminen erityisesti on tulenarkaa puuhaa. Ongelmat ovat suhteellisia, mutta onko oikein epäillä toisen tuskan oikeutetusta?
Hallituksen säästötoimet saivat aikaan myrskyn viime viikolla. Sosiaaliseen mediaan syntyi ryhmiä, joissa toiset ilmoittivat olevansa perjantaina työpaikoilla, toiset taas osallistuivat mielenilmaukseen. Joku perusti kuulemma ryhmän, joka sai nimekseen Olen muita parempi ihminen.
Me täällä Suomessa itseni mukaanlukien olemme kovia valittamaan milloin mistäkin: lomakeleistä, elämisen kalleudesta, tyhmistä poliitikoista. Turha ajatella, että joku maailman kriisi tai kotisedulle tuleva turvapaikanhakija avaisi silmät näkemään kaikkea hyvää, mitä meillä on. Onneksi meissä monessa, miehissäkin, asuu pieni tai suuri kukkahatutäti. Ilman kukkahattutätejä eläisimme aika kylmässä maailmassa.
Elina Hirvosen romaanin päähenkilön mummin viisaus kelpaa jaettavaksi: Mikään ei ole turhempaa kuin kuvitella koko maailman pyörivän oman navan ympärillä.
Ei ole vaikeaa kuvitella, mistä kotini lähellä hätämajoituksessa asuvat turvapaikakijat unelmoivat: turvallisesta arjesta, rauhasta, perheensä tapaamisesta. Niin kauan kuin on unelmia on toivoa.
Uskon lempikirjailijani uusimman kirjan ajatukseen: ihmiskunnan voima voi yllättää paitsi tuhoamisessa ja itsekkyydessä myös viisaudessa, kohtuudessa ja uuden luomisessa.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja