Uudessakaupungissa vietettiin keskiviikkona Hepokarin sataman uuden laiturin valmistumista. Kahden miljoonan investointi liikenteen sujumisen parantamiseen tulee tarpeeseen. Valmet Automotiven toimitusjohtaja Ilpo Korhonen muistutti aiheellisesti, että satama on olennainen osa yrityksen kilpailukyvyn ylläpitämisessä. Autotehtaan lisäksi satamaa tarvitsevat myös muut alueen yritykset.
Sataman käyttöaste on yksi mittari, jolla voi peilata seutukunnan elinkeinoelämän tilaa. Viime aikoina satamassa on riittänyt vilskettä, ja liikenne on kehittynyt hyvään suuntaan. Edelliseen vuoteen verrattuna Hepokarin liikennemäärät ovat kasvaneet peräti 40 prosentilla. Se on hyvä merkki.
Uudessakaupungissa on kevään ja kesän aikana uutisoitu muun muassa Yaran investoinneista ja soijatehtaan tuotannon käynnistämisestä. Muualla Suomessa näkymät eivät ole yhtä valoisia. Suomen teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen kertoi karuja faktoja Suomen teollisuustuotannon nykytilanteesta äskettäin Vahterus Oy:n 25-vuotisjuhlassa: vienti takkuaa ja finanssikriisin jälkeen Suomessa on vallinnut investointilama.
Sataman oma investointi tukee olemassa olevia yrityksiä, mutta antaa mahdollisuuksia myös uusien teollisuusyritysten houkuttelemiseen.
Seutukunnan tulevaisuuden kannalta myös muut logistiset yhteydet ovat tärkeitä. Ilpo Korhonen esitti sataman juhlassa aiheellisesti, että seutukunnassa selvitettäisiin logistiikan toimivuutta laajemminkin raideliikenteen ja tiestön osalta. Kasitien remontti on hyvässä vauhdissa, mutta lisää rahaa tarvitaan hankkeen jatkamiseksi.