Vaihtelevia otteita ensimmäisissä sarjamatseissa esittänyt Korihait palasi nöyryyttävän vierastappion jälkeen voittokantaan. Alkuhetkiä lukuun ottamatta Korihaiden suoritus ei ollut häikäisevää, mutta rutiinisuoritus riitti 97-80 (54-34) voittoon Porvoon Tarmosta.
Märsky-tappio sekä kapteeni Mikko Jalosen mukaan ailahtelevasti menneet harjoitukset olivat jättäneet petokalaan jälkensä. Joukkue oli aavistuksen takakireä kaiken aikaa. Huikea alku (18-4) vaihtui kissa-hiiri leikiksi, jossa Korihait oli kuitenkin aikaa tilanteen herrana.
Ajoittain tiukasti pelikavereitaan neuvonut Jalonen täräytti 26 pinnaa ja jakeli seitsemän koriin johtavaa passia. Marcus Van (19/16) oli tutun vahva korin alla. James Crowder (17/11) sekä Mikael Herbert (15p.) täyttivät myös paikkansa. Avausviisikkoon päässyt, kahdeksan pinnaa paiskinut Eero Lehtonen keräsi myös kehuja.
Pelaajaesittelyn suurimmat aplodit saanut, Porvoon Tarmoon haipaidasta siirtynyt Nigel Moore säkitti 18 pinnaa.
-En jännittänyt tätä niin paljon kuin odotin. Oli kuitenkin hienoa nähdä kaikki korisihmiset ja vanhat pelaajakaverit. Jalonen ja Van ovat kilpailuhenkisimmät ihmiset jotka tiedän, joten tiesin, etteivät he päästä meitä yllättämään täällä, Moore jutteli.