Syysmarkkinat ovat värittäneet Uudenkaupungin katukuvaa eilisestä lähtien, kuten niin usein ennenkin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Itse asiassa markkinoita on järjestetty täällä jo 1600-luvulta lähtien.
Ihmisvilinästä päätellen perinne ei ole aivan kohta katkeamassa, ja tapahtumalle on tilausta digiajassakin. Verkkokauppa kasvaa ja kehittyy, mutta kuluttajat haluavat kokea myös elämyksiä. Markkinoille tullaan paitsi ostamaan myös aistimaan mukavaa tunnelmaa, maistelemaan herkkuja ja hypistelemään tavaroita. Se on vahvasti sosiaalinen tapahtuma.
Uudenkaupungin imagon kannaltakin markkinat ovat tärkeät, sillä ne ovat olennainen osa kohta 400-vuotiaan kaupungin historiaa. Tapahtuma ei sinänsä kaipaa uudistamista, mutta parin vuoden kuluttua vietettävän juhlavuoden kunniaksi olisi hienoa nähdä syysmarkkinoilla jotakin historiaan liittyvää. Silloin markkinoita voitaisiin viettää vaikkapa vanhan ajan teemalla.
Markkinoilla käy oman paikkakunnan asukkaita ja mökkiläisiä, mutta myös muualta tulee väkeä. Toivon mukaan ainakin osa piipahtaa myös paikallisissa kivijalkakaupoissa, vaikka paikallisille yrityksille markkinoista ei ole ainakaan nykyään paljon taloudellista hyötyä. Markkinamyyjistä osa on paikallisia, joten osa markkinoilla pyörivästä kassavirrasta jää omalle seudulle.
Syysmarkkinoiden onnistuminen on kiinni tekijästä, jota ei voi etukäteen tietää. Tänä vuonna sää suosi perjantaipäivää, mutta tälle päivälle luvassa on ainakin kovaa tuulta. Markkinat ja myrsky ovat kumpikin varmoja merkkejä siitä, että syksy on tullut kaupunkiin.