Mitä jos Uudellemaalle sijoitettaisiin 2 000 000 pakolaista?

0

Otsikon luku on oikein kirjoitettu eli siinä on numero kaksi ja kuusi nollaa tarkoittaen kahta miljoonaa. Kysyn miten olisi jos Uudellemaalle, joka on suurin piirteinen samankokoinen kuin Libanon, sijoitettaisiin kaksi miljoonaa pakolaista?

Arvioiden mukaan vuoden lopussa Libanonissa saattaa pakolaisten luku todella nousta kahteen miljoonaan. Nyt se on jossain puolentoista ja kahden miljoonan välillä. Suomeen on viime tietojen mukaan kuluvana vuonna tullut 17 000 pakolaista ja arviot koko vuoden pakolaismäärästä nousevat 30 000–50 000 pakolaiseen.

Välimeren itärannalla sijaitseva Libanon on pinta-alaltaan noin 10 400 neliökilometriä. Uudenmaan pinta-ala on noin 9 650 neliökilometriä. Libanonin väkiluku on vajaat kuusi miljoona eli lähes yhtä paljon kuin koko Suomen väkiluku. Suomen pinta-ala on yli 30 kertainen Libanoniin verrattuna.

Suomi eli talouden ja turvallisuuden kulta-aikaa 1970–2010. Libanonissa käytiin verinen ja pahasti infrastruktuuria rikkonut sisällissota vuosina 1975–1990. Senkin jälkeen osa maasta on ollut Israelin miehittämä ja pommituksia Libanonissa olevia Israelin vihollisia vastaan tehdään Israelista jatkuvasti.

Libanonin rajanaapurina idässä ja pohjoisessa on Syyria. Syyrian sisällissota on tuonut ja tuo Libanoniin jatkuvasti pakolaisia. Libanonin omien asukkaiden elinmahdollisuudet eivät ole kovin hyvät ja pakolaisille ei voida tarjota juuri mitään palveluja. Siksi on ymmärrettävää, että osa pakolaisista pyrkii kiireesti jatkamaan pakoaan.

Meillä Suomessa tuskaillaan muutamien tuhansien pakolaisten kanssa, kun samanaikaisesti Libanon joutuu tulemaan toimeen lähes kahden miljoonan pakolaisen kanssa. Edellä mainitsemani Libanonin sisällissota aiheutti aikanaan maan sisäisen pakolaistulvan. Taistelualueilta paettiin ja haettiin muualta elinmahdollisuuksia. Osa libanonilaisista pakeni silloin ulkomaille.

Syyrian sisällissota on kestänyt pitkään, mutta vasta nyt, kun maasta lähteneet pakolaiset hakevat suojaa lännestä aletaan todella puuttua Syyrian tilanteeseen. Sisällissodan lisäksi Syyriassa toimiva Isis-järjestö on syyrialaisten murheena.

Syyskuun lopulla Yhdysvallat ja Venäjä pääsivät jonkinasteiseen yhteisymmärrykseen Syyrian tilanteen selvittämiseksi. Syyrian ja syyrialaisten avustus saattaa kuitenkin pahimmassa tapauksessa kehittyä kahden suurvallan välien selvittelyksi. Aika näyttää miten Syyrian tilanne kehittyy.

Tosiasia nyt ja vielä hyvin pitkään on se, että Libanon joutuu ottamaan vastaan pakolaisia naapurimaasta Syyriasta. Näitä pakolaisia riittää myös Suomeen, mutta tuskinpa Uudellemaalle saadaan 2 000 000 pakolaista.

Lauri Väättänen
Kirjoittaja on yleisesikuntaupseeri, joka seuraa aktiivisesti maanpuolustusta ja turvallisuuspolitiikkaa.