Hupsista, heräsin aamulla normaaliaikaan ja oli pimeää. Epäilin ensin akuuttia harmaakaihikohtausta, mutta sitten vilkaisin kalenteria ja se todisti vääjäämättä, että taas on tullut syksy.
Syksy yllätti kansalaisen sopisi iltapäivälehden lööpiksi. Enkä varmaan ole ainoa, joka taas ihmettelee, että juurihan se oli syksy ja miten se voi taas olla.
Ja kohta alkavat varmaan sateet, viistoräntää tulee taivaan täydeltä ja on liukasta ja kylmää ja pimeää ja paikat särkee ja nukuttaa ja flunssakin on tulossa ja rahat on loppu. Ne on tosin loppu muinakin vuodenaikoina.
Syksyllähän ei tunnetusti tapahdu mitään, syyspäivän tasaus ei ole noussut miksikään suureksi kansanjuhlaksi eikä kellojen siirtämistäkään ole kukaan tajunnut tuotteistaa.
Mutta jospa joku keksisi perustaa sosiaaliseen mediaan ryhmän, joka toimii vain kahden tunnin ajan lokakuun 25. päivä kello 3-4. Siellä voitaisiin karnevaalitunnelmissa juhlia siirron lähestymistä ja sitten uudelleen samaa tuntia siirron jälkeen.
Kertovat, että lokakuun puoliväli on se aika, jolloin syysinnostuksesta on päästy eroon. Siis jumppatunneille ja mielenkohotuskursseille mahtuu taas tosiharrastajia ja muutkin elintapojen parantamisyritykset ovat hiipuneet ja kansa on vajonnut normaaliin tilaansa, sohvan pohjalle kaukosäädin kädessä.
Mutta ei hätää, syksyä on vielä jäljellä ja uudenvuoden lupauksiin ja niiden rikkomiseen noin kolme kuukautta. Mitä nyt siis voisi tehdä?
Ihan ensimmäiseksi kannattaa aloittaa valmistautuminen kellojen siirtoon. Sehän tapahtuu parin viikon päästä, lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
Ota ajoissa selvää ja myös varmista, että ymmärrät kumpaan suuntaan kelloja siirretään ja mitä se vaikuttaa. Kannattaa myös kotona tehdä luettelo kaikista siirrettävistä kelloista, jotta mikään ei unohdu ja aiheuta myöhästymistä seuraavalla viikolla. Tai aikaisessa oloa.
Lokakuu meneekin kellohommassa hyvin, mutta entä marraskuu, tuo kuukausista tylsin? En tiedä teistä, mutta minulla on silloin syntymäpäivät ja siinä hulinassa koko kuu menee kuin huomaamatta.
Ja sitten onkin joulu jo ovella ja sen jälkeen uusi vuosi ja niin edelleen.
Jos kaipaat lisää vaihtoehtoja, kannattaa tsekata netistä Hukkaputken Mitä voi syksyllä harrastaa vuodelta 1981. Siinä yksi toimiva keino syksyn kuluttamiseksi, joskaan ei kovin suositeltava.
Mutta eiköhän me sentään syksystä selvitä, kuten tähänkin asti on tehty.
Jussi Arola