Kaipaatko viikonloppuusi jotakin turvallista, lämpöistä ja kodikasta?
Haaveen toteuttaminen on yksinkertaista ja edullista. Poimi netistä tai keittokirjasta peruspullan resepti ja ryhdy leipomaan. Jos sinulla on onni omistaa pullantuoksuinen mummo, soita hänelle ja kysy vinkkejä taikinan alustamiseen.
Kääri hihat, sekoittele, vaivaa, kohottele taikinaa ja pyörittele siitä lopuksi pullia. Kuulostaa ehkä helpolta, mutta eihän se sitä ole, ellei ole saanut syntymälahjaksi jauhopeukaloa
Innostuimme jakamaan työkavereiden kesken leipomiskokemuksiamme sunnuntaina vietettävän korvapuustipäivän innoittamina. Tie täydellisten pullien leipojaksi voi olla vaivalloinen. Jos käyttää liikaa jauhoja, pullista tulee kivikovia. Jos taas ei jaksa vaivata, taikinaan ei synny kunnon sitkoa. Jos hötkyilee kohottamisessa, pullat menettävät ilmavuutensa.
Harjoittelu tekee tässäkin lajissa mestarin. Kuulin äskettäin tarinan melkein satavuotiaasta taitajasta, joka oli perehdyttänyt erästä rouvaporukkaa juuri oikeanlaisen pullataikinan salaisuuksiin. Vanhus hurmaa leipomuksillaan edelleen lähimmäisiään säännöllisesti.
Kiinteistönvälittäjät ovat oivaltaneet pullan tuoksun myyntivalttina jo kauan sitten. Pakastepullien paistaminen ennen huoneisto- tai taloesittelyä saattaa olla urbaania legendaa, mutta voi jossain tapauksessa toimiakin.
Korvapuustipäivä on rantautunut Suomeen, yllätys, yllätys, Ruotsista. Ruotsalaiset osaavat brändätä muitakin perinneherkkuja. Naapurimaassa lihapullat sopivat yhtä hyvin gourmet-ravintolan kuin huonekalukaupan lounaspaikan ruokalistalle. Ikean lihapullat ovat käsite.
Eipä muuten taida olla maailmankolkkaa, jossa ei tunnettaisi lihapullia: jossakin maassa pääraaka-aineena on lampaan jauheliha, jossakin pelkkä nauta ja jossakin nauta ja sika. Intialainen heittää taikinaan kurkumaa tai garam masalaa, italialainen basilikaa ja turkkilainen minttua.
Kokkaileminen on ollut jo pitkään muodikasta, mutta monien mielestä siitä on jo tullut liikaakin hifistelyä. Herkkuhetkiä syntyy halvoistakin raaka-aineista. Keittiössä kannattaa retroilla: miten olisi vaikkapa silakkalaatikko, kaalikääryleet tai talouskyljykset?
Täytyypä kaivaa vanha kunnon Kotiruokaa -kirja esille syysiltojen kokkaustuokioita inspiroimaan. Uunissa kypsyvä pata ja vastaleivotut pullat iltapäiväkahvin kanssa ovat takuuvarmoja konsteja mukavaan kotoiluun.
P.S. makoisia pullavinkkejä on tarjolla tänään Lauantailautasessa sivulla 10.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja