Kaupungin kiinteistöissä tikittää aikapommi

0

Kaupungin kiinteistöjen tulevaisuudesta huolestuneet viranhaltijat toivovat ensi vuonna selkeitä toimenpide-ehdotuksia vanhojen kiinteistöjen kohtalosta. Kuntapäättäjille esitetäänkin uuden työryhmän perustamista. Se pohtii muun muassa Viikaisten yläkoulun ja lukion sekä uimahallin ja kirjaston remonttitarpeita ja aikatauluja. Jo aiemmin perustettu työryhmä listaa kaikki kiinteistöt viiteen ryhmään rakennuksen kunnon ja käyttötarpeiden mukaan.

Kysymys on paitsi isosta toiminnallisesta myös taloudellisesta asiasta. Suunniteltujen kiinteistöjen korjauskustannukset ovat yli 30 miljoonan euroa. Tähän asti monissa kohteissa on selvitty pienillä pintaremonteilla, mutta niiden varaan ei kiinteistöjen ylläpitoa voi loputtomiin jättää. Ripaus ennakkoluulottomuutta ja uutta ajattelua on tarpeen, kun työryhmät pohtivat asiaa.

Osa vanhoista tiloista vaatii päivittämistä tälle vuosikymmenelle. Joidenkin tilojen osalta saattaa järkevämpää olla jopa kiinteistöstä luopuminen, jos ne eivät enää palvele nykyistä toimintaa. Toki kannattaa muistaa, että korjaaminen maksaa, mutta kallista on myös uuden rakentaminen.

Olennaista on, että tehdään jotakin: remontteja pitkittämällä ongelmat vain kasvavat ja edessä saattaa olla aikapommi.  Esimerkiksi kosteusvauriot ovat yleisiä vanhoissa rakennuksissa ja niistä on tullut monille kunnille kalliita laskuja viime vuosina. Jos rahaa valuu kohtuuttomasti kiinteistöihin, euroja ei riitä palvelujen kehittämiseen.