Sarjataulukossa meno on sellaista kuin kuuluukin, mutta kentällä Korihaiden toiminta on kaukana maksimitasosta. Järvenpääläinen JKS oli ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkuetta selkeästi paremmalla asenteella liikkeellä ja tauolla oltiin 42-46 vierasjohdossa.
Pitkän tauon jälkeen joukkueen vahvuusalueita alkoi vilahdella ja korilleajot tuottivat vastustajalle virheitä sekä kolmoset alkoivat upota. Korihait käänsi kamppailun edukseen lopulta numeroin 92-82.
Mikko Jalonen joutui urakoimaan lähes täydet minuutit. Tässä ajassa syntyi 27 pinnaa ja kahdeksan syöttöä. Kotijoukkueen parhaaksi valittu Vesa-Pekka Laine hyödynsi erinomaisesti heittopaikkansa. Laine säkitti 20 pistettä. James Crowder vaelsi pitkään yössä, mutta saatuaan välillä pallon ylöstuojan vastuun mies pääsi paremmin peliin kiinni.
-Yritän välillä tehdä liikaa kaikkea. Tiedän, että pystyn auttamaan joukkuettani vaikken aina tekisikään pisteitä, 18 paunaa takonut Crowder selvitti.
Mikael Herbert oli myöskin pitkään turistilipulla liikkeellä, mutta muutama onnistunut heitto piristi Herbertin suoritusta. Toisen polven korismiehen saldoksi tuli 16 pinnaa.