JKS jyrkensi Korihaiden alamäkeä

0

Korihaille joulutauko tulee kreivin aikaan. Nyt on nimittäin systeemit melko lailla sekaisin. Kolmas perättäinen tappio tupsahti päivänvaloon Järvenpäässä, missä kotijoukkue JKS nykäisi tasaisin väliajoin ja viimeisestä irtiotosta ei ukilaiset enää selvinneet. JKS voitti koitoksen numeroin 91-81 (42-33).
Korihait sai takaisin kokoonpanoon suuresti tarvitsemansa lisän, kun Marcus Van palasi sairastuvalta peliin. Puolikuntoinen mies vielä on ja peliminuutitkin jäivät reilusti normaalia pienemmiksi. Vanin ottelun loppuminen kuvasti koko joukkueen tuskaa. Levyritilanteessa miehen kyynärpää osui kotijoukkueen pelaajaa niin lujaa että Van joutui ulos pelistä.
Reginald Brattonin (26/21) tilastot olivat selkeästi petokalan kovimmat. Tosin Brattonille menetyksiä tuli taas eniten, nyt kuusi kappaletta. Korihaiden jenkkitrio, siis edellä mainittujen lisäksi James Crowder (17/8) menetti pelivälineen useammin kuin kotijoukkueen koko porukka yhteensä.
Joukkueen vaikeudet näkyvät vahvimmin Mikko Jalosen tilastoissa. Konkarille kolmannen peräkkäin vaatimattomat pisteet (9) ja syöttöjäkin vain kaksi.
Korihait ja JKS ovat tappioissa mitaten sarjan kakkospaikalla yhdessä. FoKoPo on selkeä ykkönen, forssalaisilla on kaksi häviötä vähemmän.