Lukuisten houkuttelevien joulukonserttien tarjonnasta valitsin tänä vuonna Uudenkaupungin Uuden kirkon urkujen 150-vuotisjuhlavuoden päätöskonsertin. Konsertissa kuultiin uusikaupunkilaistaustaisen säveltäjä Aulis Sallisen harvemmin kuultu Miilunpolttajan joulu.
Käsiohjelmassa kerrottiin, että teoksen ensiesitys oli Uudenkaupungin Yhteislyseossa 50-luvun alkupuolella. Sallinen oli tehnyt joululaulun yhdessä koulukaverinsa Alpo Heilän kanssa. Laulun esitti Pauli Vuola, joka toimi aikuisiällä muun muassa Taivallahden seurakunnan kirkkoherrana.
Tarina ei kerro, millaisen vaikutuksen poikien esitys oli joulujuhlan yleisöön tehnyt. Olen lähes varma, että ainakin opettaja on miettinyt, että noista pojista kuullaan vielä.
Koulujen joulujuhlista lähes kaikilla suomalaisilla on muistoja. Ne antavat lapsille hienon mahdollisuuden esiintyä ja tuoda esille sellaisia taitoja, jotka eivät tule esille normaalissa kouluarjessa.
Muutama vuosi sitten Suomessa keskusteltiin vilkkaasti pitääkö koulujen luopua joulujuhlista, kun oppilaista suuri osa on maahanmuuttajia. Ehkä se on suomalaisten heikkoa itsetuntoa, että olemme niin helposti muuttamassa tapojamme vain siksi, että ne eivät ole muille tuttuja. Tätä ovat muuten ihmetelleet maahanmuuttajatkin.
Vouhkaaminen asian ympärillä on meillä onneksi laantunut, mutta toisin on Italiassa. Iltalehti kertoi taannoin, että maassa on noussut myrsky, kun eräs rehtori oli päättänyt kieltää kristilliset joulunäytelmät ja joululaulut koulustaan monikulttuurisuuden vuoksi.
Hän tuskin tajusi tekevänsä karhunpalveluksen maahanmuuttajalapsille. Kansallisten perinteiden karsiminen suvaitsevuuden varjolla aiheuttaa vain muukalaisvastaisuutta ja niin kävi Italiassakin.
Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soinivaara vastasi aikoinaan osuvasti Helsingin Sanomien koulujen joulujuhlaa koskevaan kyselyyn: Jouluevankeliumi samoin kuin suvivirsikin ovat osa suomalaista kulttuuria eikä monikulttuurisuus voi merkitä kulttuuriperinteistä luopumista. Jos niin tapahtuisi, se ei olisi monikulttuurisuutta vaan kulttuurittomuutta.
Koulun kuusi- ja joulujuhlista on vamasti jokaisella suomalaisella jotakin muistoja. Itselleni mieleenpainuvin oli 1970-luvun alkupuolen joulu, jolloin sain sairastapauksen vuoksi äkkihälytyksen pääenkelin rooliin joulukuvaelmassa. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa ilmoittaessani nuo legendaariset sanat: Minä ilmoitan teille suuren ilon…Olin pyörtyä jännityksestä, mutta äitini väitti, että hyvin meni.
Uudenkaupungin konsertissa viimeisenä lauluna kuultiin Sibeliuksen säveltämä ja hänen perheensä jouluperinteisiin olennaisesti kuulunut On hanget korkeat nietokset. Kirkosta poistuttaessa ulkona satoi vettä, mutta sekään ei latistanut tunnelmaa. Hienoa, että valkoinen joulu elää edes lauluissa.
Eija Eskola-Buri
päätoimittaja