Sairaalassa jatkuu myllerrys

0

Vakka-Suomen sairaala on ollut myllerryksessä jo useamman vuoden ajan. Sairaala on tärkeä seutukunnalle ja nyt jälleen sen palvelut ovat uhattuina. Näillä näkymin ensi vuoden jälkeen sairaalassa ei enää leikata kaihipotilaita. Sairaala sai kaihileikkaukset tehtäväkseen vajaa pari vuotta sitten ja sairaalassa on tämän vuoden loppuun mennessä  tehty yli 600 kaihileikkausta. Useimmiten iäkkäät potilaat ovat saaneet avun kotiseudulla. Jatkossa potilaiden on matkattava Turkuun, sillä kaihileikkaukset keskitetään sinne.

Turun yliopistollinen keskussairaala laajenee ja investoi. Uusin laajennusosa T3-sairaala valmistuu vuosikymmenen vaihteessa ja sinne saakka Vakka-Suomen sairaalan leikkauksilla on todennäköisesti armon aikaa. TYKS on tehnyt perisaatepäätöksen, että lähisairaaloissa leikkaukset jatkuvat ainakin vuoteen 2020 saakka. Päätös koskee myös mm. Loimaata, jossa on lähisairaala.
Tosin sote voi kaiken muuttaa. Sairaanhoitopiiri odottaa sosiaaliministeriön päätöstä päivystyksen poikkeusluvasta ja ministeriö taas odottaa soten poliittisia tarkennuksia. Ministeriöstä on myös tihkunut tieto, että mahdollisesti jatkossa lähipalveluiksi ei katsota leikkaustoimenpiteitä.

Ortopediset leikkaukset lopetettiin Vakka-Suomen sairaalassa keväällä. Nyt sairaalassa tehdään vielä korvaleikkauksia, gynekologisia leikkauksia, yleis- ja plastiikkakirurgiaa. Leikkaustoiminta kuitenkin hiipuu, sillä sairaalan leikkaustiimejä todennäköisesti vähennetään.

Pelko, joka alueella on jo vuosia ollut sairaalan toiminnan menettämisen puolesta, ei näytä olevan turha.