Silloin tällöin tuodaan julki epäilyksiä Suomen itsenäisyydestä. Perustelut ovat moninaisia.
Henkilön itsenäisyyttä voidaan verrata hänen suhteeseensa yhteiskuntaan. Siinä oikeudet ja velvollisuudet säätelevät tätä suhdetta.
Valtion itsenäisyyttä voidaan verrata sen suhteeseen kansainvälisiin yhteisöihin ja niiden kanssa tehtyihin sopimuksiin.
Tosiasia kummankin, henkilön ja valtion osalta on, että yksin ei tässä maailmassa tulla toimeen.
Kaikista velvoitteistaan, riippuvuuksistaan ja oikeuksistaan huolimatta Suomi on itsenäinen valtio. Se kykenee itsenäiseen päätöksentekoon niissä puitteissa, jotka parlamentaarinen järjestelmämme lakeineen mahdollistaa.
Itsenäisten vuosiemme lähestyessä sataa on paikallaan erityisesti itsenäisyyspäivänä muistaa ja arvostaa heitä, jotka jopa kaikkensa uhraten pelastivat Suomen itsenäisyyden ensin vapaussodassa sekä sitten talvisodassa ja jatkosodassa.
Sotiemme veteraanisukupolvi pelasti isänmaamme, rakensi uskomattomalla työllä hyvinvointi-Suomen, minkä jätti upeassa kunnossa kylmän sodan sukupolvelle. Tämä sukupolvi jatkoi perintönsä hoitamista sisäistäen isiensä ja äitiensä historialliset uhraukset sekä teki kovaa työtä maansa tulevaisuuden hyväksi, joskin joukkoon mahtui veteraanien perinnön kieltäjien pieni mutta äänekäs, manipuloitu ”mitäs sinne menitte” -ryhmä.
Nykyinen kriisinhallintasukupolvi nauttii maailman ykkösluokan maan etuuksista edellisten sukupolvien perintönä, usein tietämättä historiallista kehitystä nykytilanteeseen. Syynä on osaltaan opetukseen aikanaan jätetty ideologinen aukko veteraanisukupolven saavutuksista.
Perustuslakimme (20 §) mukaan ”Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.” Sotiemme veteraanien kulttuuriperintö on osa kansallista kulttuuriperintöämme.
Loppuun sopivat valtiomies J.V. Snellmanin sanat: ”Kulttuurissa on pienen kansan voima.”
Hannu Luotola
prikaatikenraali evp