Pelkästään Syyrian sodan vuoksi yli 11 miljoonaa ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Suurin osa heistä etsii edelleen oman maan sisältä turvaa, paikkaa, mihin päänsä kallistaisi.
Neljä miljoonaa, siis melkein koko Suomen kansa, on paennut yli rajan, majoittunut naapurimaihin telttoihin, elänyt niissä jo vuosia. Osa on tullut Eurooppaan, Saksaan yli miljoona ja pikkuriikkisen pieni osa on uskaltautunut etsimään elintilaa tänne pohjan perukoille, kylmään, kalseaan Suomeen.
Ja meillä on pallo hukassa. Mitä me tehdään näille partasuille, karvakäsille, huntunaisille, söpöille lapsille?
– Tässä joulussa on jotakin hyvin tuttua, kirjoittaa Lintulan luostarin nunna Kristoduli Turun ortodoksisen seurakunnan lehdessä.
Pakenevia lapsia ja aikuisia, hukkuneita nuoria, tapettuja ja murhattuja ihmisiä, terroritekoja, jatkuvaa pelkoa ja epävarmuutta. Eurooppa natisee liitoksissaan.
Kaikki tämä muistuttaa ensimmäistä joulua, jolloin Jumalan poika syntyi tähän maailmaan. Myös tuolloin Herodes kiinnostui vallasta, ja sen symbolista, merkillisestä tähdestä. Vastasyntynyt Vapahtajamme pyhän äitinsä ja Joosefin kanssa joutui yötä myötä pakenemaan Egyptiin.
Kun pyhä perhe sitten palasi sieltä takaisin, he eivät uskaltaneet jäädä pääkaupunkiseudulle vaan siirtyivät kauemmaksi syrjäiseen Nasaretiin. Pelkoa ja aina vaan pelkoa.
– Mitä meidän kristittyinä pitäisi tässä tilanteessa tehdä, kysyy nunna Kristoduli.
Ensimmäinen ja tärkein asia on se, ettei meidän pidä kaikkien järkytystenkään keskellä menettää kristityn identiteettiämme. Siihen kuuluu se, että emme vastaa pahaan pahalla.
Vuosia kreikkalaisessa luostarissa palvellut suomalainen nunna Kristoduli muistuttaa myös ihan arjen asiasta pakolaisten kohtaamisessa: Etelän auringossa kasvaneet ihmiset ovat tottuneet siihen, että heille puhutaan ja hymyillään.
Suomen hämmästyttävän vihamielisessä ilmapiirissä suuren enemmistön ei tarvitse edes kohdata pakolaisia. Eikä ole pakko auttaa. Ei tarvitse antaa mitään omasta yltäkylläisyydestään. Riittää kun muuttaa asennetta. Ei vihaa eikä puhu vihaa. Ei hiljaa hyväksy polttopulloja.
Tällä, avaruudessa älyttömän pienellä maapallolla, pakolainenkin on itse asiassa lähimmäinen. Nunna Kristodulin sanoin: Jouluseimen äärellä rukoilkaamme ennen kaikkea rauhaa maailmalle.
Leena Huittinen
toimittaja