Kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa asiasta, joka on vaivannut minua jo pitkään. Siis tänään on taas tiistai, vaikka tiistai oli ihan äskettäin. Tänään on myös tammikuu, vaikka edellisestä ei ole kuin muutama kuukausi. Euro otettiin käyttöön kuutisen vuotta sitten ja Uudenkaupungin kirkon torni paloi noin 10 vuotta sitten.
Väärin, väärin, väärin ja väärin. Edellinen tiistai oli tasan seitsemän päivää sitten, edellisestä tammikuusta on vuosi, euron käyttöönotosta 14 vuotta ja kirkontornin palosta tulee ensi vuonna 20 vuotta.
Vähän sama pätee eteenkin päin ajatellessa, viikonloppu tulee ihan kohta, kesäkin on kohta jo ohi ja eläkepäiviä pitää miettiä vaikka töitä on tehtävä vielä vuosia.
Toista oli nuorena. Kouluviikko oli tavattoman pitkä eikä viikonloppu tuntunut tulevan koskaan, puhumattakaan kesälomasta tai siitä, että olisi joskus saanut koulun kokonaan ohi ja kun taaksepäin mietti, niin menneistä tapahtumista oli kulunut kauan aikaa, sillä niiden jälkeen oli jo ehtinyt tapahtua paljon uusia asioita.
En nyt ole viimeisimpiä tieteen tutkimustuloksia seurannut, mutta uskon, että ajan kulku ei ole vuosien myötä muuttunut, sekunti kestää yhä yhtä kauan kuin se Pariisin tekniikan museossa säilytettävä sekunnin prototyppi osoittaa.
Olenkin tullut siihen tulokseen, että ajantajun muutos johtuu muistista.
Ihmisen muistiinhan tallentuu kaikenlaista tapahtumia elämän varrelta. Teini-iässä noita muistoja on tallentunut vasta noin 15 vuoden verran, sillä ihan ensimmäisistä elinvuosista ei juuri muistiin tartu tapahtumia. Siten vajaan kaksikymppisen muistin sisällöstä on matemaattisesti ajatellen yhden vuoden tapahtumia n. 1/15 eli seitsemän prosenttia.
Vastaavasti esimerkiksi yli 60-vuotiaalla taas yhden vuoden muistot täyttävät muistikapasiteetista noin 1/60 eli vajaa kaksi prosenttia ja vanhemmalla vieläkin vähemmän.
Siis kun vajaa kaksikymppinen tai reilu kuuskymppinen miettivät mennyttä, se tuntuu nuoresta pitkältä, koska yhden vuoden ajalta on tapahtumia muistissa paljon, vanhana taas yhtä vuotta vastaavat muistot ovat muistissa vain kapeana siivuna.
Ja tähän liittyy vielä se, että muisti on valikoiva. Nuorena monet asiat tapahtuvat ensimmäistä kertaa ja tuntuvat tärkeiltä, vanhempana huomaa, että oikeasti tärkeitä ja mieleen painettavia asioita on lopultakin aika vähän eli se muistin kapea siivu viime vuosilta jää matemaattista laskelmaakin kapeammaksi ja silloin tuntuu jälkeenpäin, että vuosi meni että humahti.
Ja sama pätee eteenpäin, kun taaksepäin vuosi tuntuu pitkältä tai lyhyeltä, niin tokihan se edessäpäin on yhtä pitkä tai lyhyt, päättelee järki.
Entä sitten, kysyy nyt varmaan moni.
Jussi Arola