No niin. Nyt se vuosi sitten vaihtui. Ja tiedättehän, mitä se tarkoittaa. On ihan pakko aloittaa puhtaalta pöydältä, luvata elää terveellisemmin ja karistaa vanhan vuoden pinttyneet tavat jaloistaan. Vaikkei välttämättä edes haluaisi.
Onhan se kuitenkin huomattavasti vähemmän mediaseksikästä kertoa jatkavansa makkaraperunoiden ahtamista sohvannurkassa, kuin aloittaa uusi, tervehenkinen harrastus. Kunhan muistaa myös hankkia mittaamiseen tarvittavan välineistön. Parinsadan euron ranneke kun kertoo niin perusteellisen näppärästi tuliko lenkillä hyvä olo vai ei.
Onneksi jokaiselle on kehitelty sopiva haaste, johon lupautua. Siitä vaan valitsemaan tipaton, herkuton, lihaton, lankutus tai ainakin movemberina viikset. Aamut voi aloittaa punnerruksilla, suosia kotimaista ja kuluttaa enemmän kulttuuria tai kaloreita, oman valinnan mukaan.
Onhan sitä itsekin tullut lupailtua yhtä ja toista vuosien varrella. Yhtenä vuonna lupasin tehdä joka kuukausi jonkun hyvän, pyyteettömän teon. Tammikuussa taisin ostaa kummilapsilleni heijastimet ja loppuvuoden olin ihan yhtä laiska, tyhmä ja saamaton, kuin aiemminkin.
Kerran päätin neuloa sukat. Että kyllä minä nyt yhdet saan aikaiseksi, kantapään ja kaikki. Kävin oikein lankakaupassa ja istutin itseni opetusvideon eteen sitä kantapäätä harsimaan. Onnistuinpas, hah! Palkinnoksi tuosta yhdestä kantapäästä päätin suoda itselleni ja kivistäville ranteilleni tauon. Tuo tauko on kestänyt nyt kolmisen vuotta.
Viime vuonna osallistuin lukuhaasteeseen. Kirja viikossa, helppo nakki! Tosin näin tasan vuoden ja ainoastaan parinkymmenen kirjan jälkeen joudun toteamaan, että luen pääasiassa lomilla. Ja että 52 kirjan vuosilukutahtiin ei ihan lomat riitä.
Alkaneeksi vuodeksi sovimme miehen kanssa, että kävisimme treffeillä kuukausittain. Niin kuin silloin joskus kun tavattiin, 1800-luvulla tai ennen sotia. Vai koska se oli. Silmiin tuijottelu tosin jäisi vähän vähemmälle, mutta jos vaikka kerran kuussa sanan tai kaksi vaihtaisi ilman, että joku taustalla heittää kärrynpyörää ja toinen vaatii syväluotavaa analyysiä piirustuksesta, jossa on kolme eriväristä viivaa.
Tai siis sovittiin ja sovittiin. Niin kuin sitä nyt 16 vuoden jälkeen sovitaan. Vaimo kysyy, että voitaisko, ja mies vastaa että voitais.
Tietäähän sen jo nyt. Kauhealla tarmolla tässä nyt muka lähdetään johonkin elokuviin ja lopulta vuoden romanttinen kohokohta on lakanoiden veto yläkerran käytävässä. Muistuttaa vähän tuota villasukkaprojektia. Tuskin tämäkään tästä kolmessa vuodessa mihinkään etenee.
Niin että jospa helpotetaan arkeen paluun ahdinkoa sen verran, ettei luvata mitään. Ollaan vaan ja elellään. Kyllä se siitä.
Päivi Sappinen