Bonnie Tyler tähdittää Karjurockia

0
Bonnie Tyler tulee Karjurockiin.
Bonnie Tyler tulee Karjurockiin.
Karjurockin juhlavuoden pääesiintyjä on Bonnie Tyler. Tyler muistetaan erityisesti hiteistään Total Eclipse of the Heart ja It’s a Heartache? Tylerin levyjä on myyty  yli 100 miljoonaa kappaletta.
Tyler päättää festivaalin perjantai-illan ja jatkaa aiempien vuosien legendojen sarjaa.
Karjurock järjestetään Lokalahdella maalaistunnelmissa 14.-16.7.2016. Festivaali täyttää tänä vuonna 10 vuotta.
Jari Sillanpää viihdyttää kansaa lauantaina. Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty ja yli 3000-päisen yleisön kerännyt torstain perhepäivä saa jatkoa. Päivän ensimmäinen kiinnitys on tänä vuonna Hevisaurus.

Festivaalin muut artistikiinnitykset ovat mm. Pelle Miljoona Oy, Klamydia, Francine, Pertti Kurikan Nimipäivät ja Sparzanza (SE).

Kevyemmän musiikin kiinnityksiä Jari Sillanpään lisäksi ovat mm. Neljänsuora, Kaija Koo, Yö ja Roope Salminen & Koirat.
Perjantain rap-annoksesta pitää huolta viime vuosien kestomenestyjä JVG.
Hevisaurus tuo vauhtia Karjurockin torstain perhepäivään.