Ikääntyvistä ja heidän tarpeistaan on viime aikoina puhuttu Uudessakaupungissa paljon. Suomen nopeimmin ikääntyvässä kaupungissa työiän ohittaneiden palvelut pitääkin ottaa vakavasti, mutta myös nuorten hyvinvointiin pitää kiinnittää huomiota.
Kaupungissa toimiva nuorisovaltuusto sai vastikään uuden puheenjohtajiston. Se on eräänlainen näköalapaikka kunnalliseen päätöksentekoon, ja valtuuston jäsenet pääsevät muun muassa osallistumaan, tosin kuunteluoppilaina, lautakuntien kokouksiin.
Nuoret eivät ole yksi yhtenäinen joukko, ja valtuuston tehtävänä on tuoda tämän ikäryhmän ajatuksia mahdollisimman laajasti päättäjien tietoisuuteen. Nuorisovaltuuston edustajat ovat tyytyväisiä nuorisotiloihin ja kehuja heiltä saa myös viime vuonna toteutettu kesätyökampanja (US 26.1.). Yrittäjät ja kaupunki saavatkin heiltä kiitosta, mutta myös kehittämisehdotuksia on.
Erityisesti parantamisen varaa on nuorten mielestä liikuntatiloissa. He tietävät kaupungin taloustilanteen eikä toivomuslistalla ole esimerkiksi monitoimihallia, mutta jo tilojen päivittäminen ja pieni remontti helpottaisi sisälajien, kuten suositun salibandyn, harrastamista. Urheilukentän huoltorakennuskin odottaa edelleen kunnostamista.
Kaupunki on parhaillaan kartoittamassa vanhoja kiinteistöjä, ja toivottavasti tämäkin asia otetaan esille. Siitäkin huolimatta, että monenlaisia rahanreikiä tällä saralla riittää. Ajanmukaiset liikuntatilat ja -palvelut eivät ole yksin nuorten toivelistalla, vaan niitä käyttävät myös työikäiset ja ikääntyneempi väki.