Nuoret Leijonat vai Soldiers of Odin? Molemmista on riittänyt puhuttavaa ja kirjoitettavaa, mutta aivan eri syistä.
Nuorten Leijonien huikea taival maailman mestareiksi oli nautittavaa katsottavaa. Sekä siksi mitä tapahtui kaukalossa, että myös siksi, mitä tapahtui kaukalon ulkopuolella. Kovan paineen alla pelanneet nuoret eivät sortuneet kaukalossa ylilyönteihin tai sikailuihin. Tappelut jätettiin sikseen. Pelien ulkopuolella toimittajien haastateltavina oli joukko sanavalmiita, kohteliaita ja hauskoja nuorukaisia, jotka myös pyysivät heti anteeksi jos sekaan lipsahti joku rumempi sana. Sitä v -sanaa en kuullut yhdenkään pelaajan käyttävän.
Toimittajien lisäksi pelaajat pyrkivät huomioimaan myös faninsa, kun siihen vain oli aikaa. Yhteiskuvalle pysähdyttiin vaikka hotellin aulassa.
Sama siisti linja jatkui myös kultajuhlissa. Hauskaa oli, mutta kukaan ei ilmestynyt paikalle kännissä. Toisin kuin aikuisten mestaruuksia juhlittaessa.
Kaikki nuoret pelaajat ovat joka välissä kuitenkin muistaneet korostaa kovan työn merkitystä. Kultamitalien ja upeiden suoritusten taustalta löytyi valtava määrä harjoitustunteja, vuosikausien tavoitteellista treenaamista ja itsekuria. Useampi pelaaja painotti myös oikean ravinnon, levon ja unen merkitystä kun tähdätään lajin huipulle. Ja kaikki alleviivasivat, että tämä oli vasta yksi askel – työ jääkiekon ammattilaisuuden ja ehkä joskus myös aikuisten maailmanmestaruuden eteen jatkuu.
Kaikkiaan esimerkillisiä nuoria miehiä. Ja tiedän, että samanlaisia järkeviä, vastuuntuntoisia ja yritteliäitä nuoria on tässä maassa tuhansia, niin miehiä kuin naisia. Heidän varaan on hyvä rakentaa tulevaa.
Mutta sitten tämä toinen lööppeihin päässyt nuorten miesten joukko, ”Soldiers of Odin”. Kansallismielinen, ”valkoisen Suomen puolesta taisteleva” ryhmittymä, joka ilmoitti aloittavansa katupartioinnin useassa kaupungissa suomalaisten turvallisuuden takaamiseksi. Porukan aatemaailma on avoimesti ulkomaalaisvihamielinen. Katupartioiden ohjeissa käsketään puuttumaan jos suomalainen on pulassa, voimakeinoja käytetään ainoastaan tarvittaessa ja tarpeen vaatimalla tavalla, ”ketään ei huvikseen hakata jos siltä tuntuu”.
Kieltämättä mieleen tulee pimeässä liikkuva lynkkausporukka, joiden on jo eräissä muissa Euroopan maissa nähty ottaneen oikeuden omiin käsiinsä.
Näitä kahta ryhmää yhdistää vain sukupuoli ja isänmaa. Toinen pitää Suomen liput liehumassa voittamalla vastustajansa rehdissä kamppailussa. Toinen taas tekee isänmaallisuudestaan aseen, jolla voi pelotella muita ihmisiä, erityisesti niitä väärän värisiä. Kumpaan ryhmään sinä haluat kuulua?
Maija Ala-Jääski
toimittaja