Jäkälän jäljillä

0
Jäkälät tekevät paluuta. Nämäkin rungot olivat pari vuosikymmentä sitten paljaita.
Jäkälät tekevät paluuta. Nämäkin rungot olivat pari vuosikymmentä sitten paljaita.

Luonto
Maija Karala
Lumi peitti viimein maan tällekin talvelle. Kasvit ja hyönteiset uinuvat, mutta jäkälistä on niiden ystävälle iloa ympäri vuoden. Kasvavathan monet niistä puiden rungoilla lumesta paljaina. Jäkälät ovat veistoksellisia katsella, mutta on niistä hyötyäkin. Ne ovat erinomaisia ilmansaasteiden mittareita.

Jäkälä on sienen ja levän liitto, jossa kumpikaan ei voi elää ilman toista. Sieni muodostaa ulkokuoren ja tarjoaa levälle turvallisen kasvupaikan. Vastalahjaksi levä antaa yhteyttämällä tuottamaansa energiaa.

Joskus kolmantena pyöränä on vielä syanobakteeri eli sinilevä, uimavesien kutsumattoman vieraan etäinen serkku. Syanobakteeri tekee osuutensa lannoittajana: se pystyy kaappaamaan typpeä suoraan ilmakehästä.

Jäkälät ovat sangen hidaskasvuisia, mutta vastineeksi elävät pitkään. Yksi ja sama jäkälälaikku saattaa koristaa kallionseinää tai ikivanhaa puuta vuosisatoja. Vanhoja jäkälät ovat toisessakin mielessä. Niitä on ollut olemassa melkein yhtä kauan kuin elämää kuivalla maalla ylipäätään.

Jäkälien erikoinen rakenne ja hidastempoinen elämä tekevät niistä sitkeähenkisiä, mutta myös haavoittuvia. Huokoinen sieni päästää lävitseen monenlaisia molekyylejä ympäröivästä ilmasta ja vedestä, eikä sillä juuri ole keinoja hankkiutua myrkyllisistä  aineista eroon.

Kaiken kukkuraksi puiden rungoilla kasvavat jäkälät ovat ilmojen armoilla ympäri vuoden. Ei ihme, että juuri ne ovat erityisen herkkiä ilmansaasteille, kuten tehtaanpiipuista ja autojen pakoputkista leviäville rikkioksideille ja raskasmetalleille.

Jäkälistä on mitattu ilmanlaatua jo 1800-luvulla. Se onkin ilahduttavan yksinkertaista: mitä lähempänä on saasteiden lähde, sitä vähemmän jäkälälajeja puiden rungoilla kasvaa. Kaikkein herkimpiä ovat oksista riippuvat naavat ja lupot, jotka takavuosina katosivat Etelä-Suomesta melkein kokonaan.

Kun päästöjä suitsittiin, alkoi jäkälien hidas toipuminen. Vuosi vuodelta niitä voi ihailla yhä lähempänä asutuskeskuksia ja teollisuusalueita. Tulevaisuudessa puistopuutkin ovat ehkä yhtä koreasti naavapartoihin sonnustautuneita kuin Pohjois-Suomen erämaiden käkkyrämännyt nyt.

Juttu löytyy myös 14.1.2016 julkaistusta lehdestä