Haiparvi osoitti upealla tavalla, että peli kulkee talousmurheidenkin keskellä. Parasta peliään kuukausiin esittänyt joukkue oli energinen, tehokas, epäitsekäs ja ennen kaikkea rento. 27 koriin johtanutta syöttöä eksyttivät Porvoon Tarmon pahasti ja tuloksena oli komea 112-73 voitto.
Heti alussa kävi selväksi, että ennen joulua ilmennyt apaattisuus oli tipotiessään. Ja mikä vielä tärkeämpää, pelaajat selkeästi viihtyivät kentällä.
Positiivisuuden ilmentymä oli hieman yllättäen James Crowder. Jenkki heitti vain yhden 13 heitostaan ohi saalistaen yhteensä 27 pistettä. Lisäksi Crowder osoitti uusia piirteitä tuulettamalla villisti esimerkiksi silloin kun Valtteri Hyytinen upotteli kolme kolmosta peräjälkeen loppuhetkillä.
Marcus Van säkitti vielä pinnan Crowderia enemmän. Onnistujia olivat kuta kuinkin kaikki, jotka kentällä kävivät.
-Tuli paljon extra-syöttöjä ja penkkikin heräsi mukavasti. Ollaan treenattu viimeiset kaksi viikkoa puolustusta, vaikka jätkät on sitä mieltä että pitäisi treenata hyökkäystä. Jos puolustus toimii, niin kyllä se hyökkäys sieltä tulee niin kuin nyt nähtiin, Korihaiden valmentaja Jarno Nikula järkeili.
Samaan aikaan JKS pöllytti FoKoPoa oikein kunnolla ja näin divarin kärki tiivistyi entisestään. FoKoPolla on neljä tappiota, Korihait ja JKS ovat tasoissa yhden tappion enemmän kärsineinä.