Yritysten odotukset alkaneesta vuodesta ovat toiveikkaampia kuin vielä vuosi sitten. Tämä selviää tuoreen Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen tuloksista. Ennusteen toteuttavat vuosittain Varsinais-Suomen Yrittäjät ja Varsinais-Suomen Osuuspankit.
Kyselyn mukaan Vakka-Suomessa monet yritykset odottavat kasvua liikevaihtoonsa. Iloinen uutinen on, että erityisesti pk-yritykset arvioivat palkkaavansa lisää työntekijöitä. Myös investoinnit kuuluvat entistä useamman yrityksen suunnitelmiin tänä vuonna.
Tulokset eivät ole Vakka-Suomen osalta aivan yllättäviä, sillä näillä seuduilla on muuhun maahan verrattuna saatu viime aikoina positiivisia uutisia teollisuudesta. Ne luovat positiivista uskoa tulevaisuuteen myös laajemmin. Esimerkiksi kaupan alalla sekä palvelu- ja hyvinvointialan yrityksissä seurataan tarkoin työllisyyskehitystä.
Valitettavasti kaikkialla ei olla yhtä toiveikkaita kuin Varsinais-Suomessa. Uutistoimisto Bloomberg kertoi äskettäin, että Suomi sijoittui ekonomistien listauksessa yhdeksi maailman hitaimmin kasvavaksi taloudeksi. Numerojen valossa maamme flirttailee Bloonmbergin arviossa katastrofin kanssa.
Ennusteet ovat ennusteita, ja todellisuus on toivottavasti toisenlainen. Viime aikoina Suomen taloutta ja jääkiekon pikkuleijonien MM-voittoa on verrattu toisiinsa. Kiekkoilijoiden arvostama The Hockey News -lehti suitsutti Suomea ja nuorten maajoukkuetta sivustollaan vuolaasti: Paperilla Suomen joukkueen ei pitäisi olla mitään, mutta joka kerta se on kuitenkin vahva. Aina iholla kiinni, eikä mistään hinnasta luovuta. Jos asenne ratkaisee, Suomella on mahdollisuuksia ainakin vakkasuomaisesta näkökulmasta.