Kaksi vanhempaa mieshenkilöä kohtaa postilaatikkorivistöllä, syntyy keskustelua.
– Kuulin, että olet ostanut uuden auton.
– Joo, tuli ostettua.
– Minkäslainen se sitten on?
– Noo… ihan tavallinen, Honda.
– Mennäänkös katsomaan sitä?
– Mennään vaan, tuolla se on tallissa.
– Tallissa sanoo ensimmäinen kaveri: Eihän se mikään Honda ole, sehän on Mitsubishi.
– Hyvähän sinun on sanoa, kun sinulla ei ole tekohampaita.
Tällaista on keskustelu yhteiskuntasopimuksestakin: näin saadaan Suomi nousuun… no miten se niin toimisi… kyllä se parantaisi yritysten kilpailukykyä… se olisi vain tulonsiirto palkansaajilta sijoittajille… hyvähän sinun on sanoa, kun olet oppositiossa.
Suomen tilanne on kaksijakoinen. Toisaalta tuotanto laskee ja työttömyys on melko korkealla (ei niin korkealla kuin 90-luvun lama-aikaan), toisaalta monilla yrityksillä menee erittäin hyvin. Työssä olevillakin menee melko hyvin, palkkasumma kasvoi.
Tilastoissa kokonaiskuva kilpailukyvystä lienee synkähkö, mutta toisaalta on paljon esimerkkejä siitä, että kilpailukykyä on. Mersuja kannattaa tehdä ja myydä Saksaan. Valmet Automotivella on tehdas Saksassa, mutta täällä Uudessakaupungissa niitä Mersuja vaan tehdään. Turussa tehdään laivoja saksalaisille, jotka varmasti osaavat laskea, missä kannattaa mitäkin tehdä. Jne.
Investointien puute on todellinen ongelma, ilman niitä ei uusia työpaikkoja synny. Ja vielä vaikeampi kysymys on, mitä pitäisi tehdä, että investoinnit saataisiin liikkeelle. Mutta yhteiskuntasopimuksella tarjottu palkanalennus ei ole ratkaisu, sillä rahaa yrityksillä on, viime vuonna jaettiin osinkojakin yli 10 miljardia ja lainarahaa saa lähes nollakorolla.
Muistamme, että edellinen hallitus jo lahjoitti yhteisöveron alennuksena 800 miljoonaa tarkoituksenaan, että investoinnit lähtisivät käyntiin ja työllisyys paranisi. Tulos: 800 miljoonaa lisää osinkoja. Miksi siis kolehti yrityksille?
Sosiologina olen tottunut ajattelemaan jakautumia, esim. kuuluisaa Gaussin käyrää. Se kuvaa myös yrityksiä: käyrän toisessa päässä on yrityksiä, joilla menee hyvin, maksetaan huippuosinkoja. Käyrän keskellä on suuri joukko yrityksiä, joilla menee… tavallisesti. Sitten käyrän toisessa päässä on yrityksiä, joilla menee huonosti. Nyt tämä hehtaaripyssymalli, jota yhteiskuntasopimukseksi kutsutaan, tarjoaa tulonsiirtoa palkansaajilta kaikille yrityksille. Normaaliajattelua olisi tietysti se, että autetaan niitä, joilla on vaikeuksia. Ei niitä, joilla muutenkin menee hyvin.
Menestystapaukset kertovat, että Suomessa voi tuottaa kannattavasti: ne jotka osaavat, tekevät. Ne jotka eivät osaa, ruikuttavat. Onneksi on menestystapauksia, mutta enemmän pitäisi olla.
Niin, yhteiskuntasopimus… Ilmaisun isä on Jean Jacques Rousseau, jonka contrat social ei ollut palkanalennussopimus, vaan yleinen tahto elää rauhassa oikeusvaltiossa. Nykyinen esitys… huijausta.
Raimo Korhonen