Suomen nuorten jääkiekkomaajoukkueen esityksiä on hehkutettu nyt kuukauden verran, joten pieni lisähehkutus tuskin haittaa enää ketään. Nuoret, viime vuosituhannen loppupuolella syntyneet pelaajat ovat esiintyneet julkisuudessa hieman suomalaisittain epätyypillisesti.
Pieni pilke on silmäkulmassa niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin. Otteluita lähdetään tosissaan voittamaan, eikä uskota vain vanhaan mantraan, jossa tehdään parhaansa ja katsotaan mihin se riittää. Yleensä tällaisia urheilijoita on Suomessa pidetty hieman ylimielisinä, mutta kenties ajatusmaailma on muuttumassa.
Hieman päinvastainen esimerkki löytyy maastohiihdosta, jossa Suomen naiset ovat vakiinnuttaneet paikkansa maailman eliitissä. Esimerkiksi Nove Mestossa kaikki viisi suomalaista olivat 13:n parhaan joukossa. Hienoja sijoituksia sinänsä, mutta jokin puuttuu, jotta naiset voisivat tosissaan haastaa norjalaiset.
Välillä tuntuu, että sijoituksiin 5–8 jopa tyydytään. Ei uskalleta ottaa riskejä, sillä se voi kostautua. Tällä taktiikalla saa perusvarmoja sijoituksia ja palkintorahaa, mutta hiihtäjälle ei ikinä selviä, olisiko hän pystynyt parempaan.
Viikonlopun kruunasi viestijoukkueen sijoittuminen kolmanneksi. Haastatteluissa urheilijat vannoivat olevansa tyytyväisiä, vaikka eroa Norjaan tuli lähes minuutti ja Yhdysvallatkin ehti edelle. Tämän tason urheilijoiden pitäisi olla pettyneitä, eikä tuuletella iloisena kolmoskorokkeella.
On Suomessa toki ennenkin ollut itsevarmoja urheilijoita, jotka tekevät mitä lystäävät ja sanovat mitä haluavat. Sain aikoinaan haastatella alppihiihtäjä Andreas Romaria, kun tämä vasta tutustui maailmancupin tasoon. Mustasaarelainen Romar ilmoitti haastattelussa tähtäävänsä maailman huipulle syöksylaskussa, lajissa, jota ei Suomessa voi edes harjoitella.
Kuusi vuotta myöhemmin Romar laski MM-kisoissa sijoille neljä ja viisi. Tänä päivänä 26-vuotias Romar on useamman pahan kaatumisen jälkeen vajonnut heikommille sijoille, mutta uskoo edelleen pystyvänsä paljon parempaan.
Jos esimerkiksi Tommi Evilää ja Olli Jokista on joskus pidetty ylimielisinä, ei Romaria voi kuitenkaan tästä syyttää. Kellään tuskin tulee edes mieleen väittää, että Puljujärvellä, Laineella tai Aholla olisi keltaista nestettä päässään.
Ehkä tällaisia urheilijoita pitääkin hehkuttaa ainaisen mollaamisen ja ”ei tuosta mitään kuitenkaan tule” -ajatuttelun sijaan. Myönnän itsekin sortuneeni monesti tällaisiin ajatuksiin, mutta tästä lähtien lupaan kannustaa kaikkia lupaavia suomalaisurheiljoita.
Viime vuosina todellisia supertähtiä ei ole pahemmin ollut missään lajissa, joten lataan suuret odotukset jääkiekkoilijoidemme lisäksi ainakin Wilma Murtoon, Alisa Vainioon ja Kalle Rovanperään. Ja tähän listaan saa tulla jatkoa.
Risto-Matti Kärki
tuottaja