Malliesimerkki kierrätyksestä

0

Yhä suurempiin ja samalla taloudellisempiin laivoihin kohdistuva rakennusboomi on johtanut siihen, että jopa 2000-luvun alussa rakennettuja, hyväkuntoisia aluksia poistetaan liikenteestä ja romutetaan. Onhan tämäkin eräänlaista, tosin kovin suoraviivaista kierrätystä, mutta parempiakin yksittäistapauksia löytyy.

Varsinainen malliesimerkki on USA:ssa v. 1914 rakennetun 6594 br. reg. tonnin s/s Medinan elämänkaari. Medina palveli pitkään amerikkalaisena rahtilaivana ja koki kaksi maailmansotaa, joista jälkimmäisen aikana palveli US Coast Guardin vartiolaivana. V. 1948 Medina muutettiin moottorikäyttöiseksi matkustaja-alukseksi. Tämän jälkeen m/v Medinan ura jatkui nimeään vaihdellen panamalaisena 287-paikkaisena siirtolaisaluksena, vuodesta 1952 alkaen italialaisena 981-paikkaisena loistoristeilijänä ja viimeiset 40 merenkulkuvuottaan saksalaisena lähetystyölaivana vapaaehtoismiehityksessä maailmanlaajuisessa liikenteessä, kunnes v. 2010 singaporelainen sijoitusyhtiö BizNaz (hauska nimi!) osti sen uivaksi hotellilaivaksi.

V. 2015 m/v Medinan kunniakas 101 vuotia ura laivakäytössä päättyi, kun BizNaz siirsi sen Singapore Straitin vastakkaiselle puolelle Indonesian Bintan Islandin rantaan ja nostatti sen jättimäisten ilmatyynyjen varassa ylös hietikolle. M/v Doulos Phos nimen saanut ex-laiva on nyt virallisesti rakennus, ja se uudistetaan lomahotelliksi varakkaita, suurkaupungin hälinää pakenevia singaporelaisia varten. Doulos`in A- ja B-kannet jäävät hotellikäyttöön. Kävely- ja venekannelle rakennetaan kumpaankin 250-paikkainen ravintola.

Ylös hietikolle tukevasti sijoitettu, 123 m pitkä ja 16,2 m leveä, sisältä täysin uusittu M/v Doulos Phos vetää varmasti vertoja uiville laivahotelleille. Doulos Phosista on helppo lähteä kävelylle sitä ympäröivälle palmurannikolle tai tutustumaan läheiseen ravintola- ja kauppakeskukseen ja käväistä välillä uimassa valkohiekkaisella beachillä. Heikkovatsainenkaan ei varmasti tule huoneessaan merikipeäksi eikä heikkohermoisen tarvitse pelätä merirosvoja, vaikka voikin ihailla niistä tunnettua Malacca Straitin merimaisemaa.

Ei voi olla kunnioittamatta sitä innovaatioiden määrää, mitä Medina-laivan kierrätyksessä erilaisiin tarkoituksiin on käytetty, ja kaiken lisäksi hyvällä lopputuloksella. Tästä voisi miinalaiva Pohjanmaan romutusta suunnitteleva Suomen Puolustusministeriö ottaa mallia, etenkin, kun laivan ostaja ja sille sopiva jatkokäyttö ovat tiedossa ja tarjolla.

Jaakko Varimaa
merikapteeni