Mikko Jalonen takasi viikonlopun toisen voiton

0

Yksi yö ei muuttanut Korihaiden ja Oulun NMKY:n voimasuhteita, vaikka kotijoukkue niin toivoikin. Kello yhdeltä Oulun urheilutalolla alkanut kamppailu lähti heti kääntymään haiparven suuntaan, mutta mielenkiinto säilyi pitkään, sillä puoliajallakin tilanne oli 41-49.
Kauden 17.voitto oli uhattuna ajoittain vielä kolmannella jaksolla, mutta viimeinen neljännes meni jo ukilaisten tahtiin ja toinen voitto Oulusta lähti mukaan numeroin 75-92.
Lauantain matsissa yksi oli ylitse muiden. Mikko Jalonen masensi isäntiä sen mitä muilta hommiltaan ehti ja kasasi peräti 34 pistettä. Jalonen paiskasi pallon sisään useasti juuri siinä tilanteessa kun Oulun toivonkipinä alkoi saada seuralaisia.
Muu ryhmä oli tasapaksumpi. Reginald Bratton (14/12), Marcus Van (13/7), Vesa-Pekka Laine (11p.) olivat tärkeimpiä tehomiehiä. Kolmosten heittäminen oli ylen vaikeaa. 22 yrityksestä vain neljä löysi oikean osoitteen. Näistäkin kolme oli saman miehen, Mikko Jalosen, käsialaa.
Korihait kohtaa seuraavaksi HBA-Märskyn keskiviikkona Pohitullissa.