Syksyllä tuttu rouva kertoi, ettei enää uskalla mennä iltaisin yksin Sorvakkoon lenkille. Pelkonsa syyksi hän kertoi mahdolliset hiippailijat sekä sudet. Yllätyin, koska poliisin tietoon ei tullut viime vuonna yhtään ”puskaraiskaus-” eikä seksuaalisen ahdistelun tapausta. Sekin on tosiasia, että suden suuhun on Suomessa viimeksi joutunut lapsi 130 vuotta sitten.
Pelko on ihmislajin evoluution kannalta tarpeellinen reaktio. Se on auttanut selviytymään todellisista vaaratilanteista tuhansia vuosia. Silti on hämmentävää, että tutkimusten mukaan yli puolet nykyihmisistä pelkää jopa päiväsaikaan mennä metsään. Miksi? Koska siellä voi paitsi eksyä, törmätä petoihin, käärmeisiin ja punkkeihin.
Kun metsä vielä Aleksis Kiven aikana tarjosi Jukolan veljeksille suojan tyyssijan, nyt metsä koetaan uhkaavana ja pelottavana. Milloin luontosuhteemme katkesi ja tulimme ”uusavuttomiksi kaupunkilaisiksi”?
Erilaiset pelon tunteet ja aiheet ovat kullekin todellisia. Siksi niitä ei sovi vähätellä vaikkei niihin samaistuisikaan. Sitä paitsi eri tutkimusten mukaan turvattomuus on Suomessa selvästi lisääntynyt. Erityisesti pakolaisten määrän suuri lisäys on 36 %:n mielestä heikentänyt turvallisuuden tunnetta.
Moni pelkääkin, että Suomeen kohta saapuu niin paljon muslimeja, etteivät naiset enää uskalla raiskauksen pelossa mennä iltalenkille. Tai edes liikkua yksin kadulla siinä pelossa, että joku mamulauma piirittää hänet. Joku pelkää sitä, että leimataan rasistiksi, toinen taas ”suvakin” leimaa.
Ihminen jakaa luonnostaan lajitoverinsa ”meihin ja niihin toisiin”. Onneksi humanismi ja erilaisuuden sietäminen ovat laajentaneet suvaitsevaisuuttamme siitä, mitä se on muissa eläinlajeissa. Pyrimme olemaan heikomman puolella. Toisin kuin esimerkiksi kananpojat, jotka laumana käyvät sellaisen yksilön kimppuun, joka väriltään tms. ominaisuuksiltaan poikkeaa muista. Kun yksi aloittaa nokkimisen, muut jatkavat kannibalismia ja veri vain provosoi niitä – kunnes uhri on vartissa vainaa.
On niitä globaaleja pelkoja muitakin. Monet eivät enää uskalla matkustaa ulkomaille pommien ja terrorismin pelossa. Toinen on huolissaan ilmastomuutoksesta. Tai Putinin Venäjästä.
Itse yllätyin säätiedotuksen uudesta ”pakkasvaroituksesta” kun lämpö tammikuussa laski alle -20 C. Lapsuudesta muistan -39 C pakkasen. Kun ei varoitettu, tietenkin koetimme kielellä portin rautaista salpaa. Johon jäikin tukevasti kiinni.
Myös Suomen taloudellinen ahdinko ja työttömyys pelottavat. Tai enemmänkin se, ettei nykyisistä poliitikoistamme löydy sellaista jämäkkää johtajaa, joka ei pelkästään ”vatuloisi”. Kohta on vuosi ”sipilöity” ja onko muuta saatu aikaan kuin päätös 18 maakunnasta eli uusi, täysin turha ja kallis hallinnon linnake.
Sitten pelottaa vielä se, ettei enää uskalla istua – koska istuminen tappaa! Siksi tämä on kirjoitettu seisten, ei sentään juosten…
Tarmo Kangas
eläkkeellä oleva asianajaja/oikeusavustaja