Jouduin viime viikolla muutamaksi päiväksi sairaalaan. Siellä maatessa tuli pohdiskeltua kaikenlaista. Kuten esimerkiksi sitä, miten tärkeä oma sairaala on. Niin päivystyksessä kuin osastollakin kiire oli melkoinen. En uskalla edes kuvitella, minkälainen ruuhka olisi Turun päässä, jos kaikki Vakka-Suomen sairaalan potilaat joutuisivat hoitoon Turkuun.
Turun Sanomat kertoi maanantaina, että Tyksin T-sairaalan yhteispäivystyksessä on jouduttu odottamaan hoitoonpääsyä pahimmillaan 6-8 tuntia. Pääsy jatkohoitoon vuodeosastoille on saattanut venyä jopa kahteen, kolmeen vuorokauteen. Kuulostaa hurjalta.
Vaikka ruuhkaa on täälläkin, omalla lähisairaalalla on etunsa. Esimerkiksi se, että omaiset ja ystävät pystyvät huomattavasti helpommin käymään visiitillä kuin jos pitäisi lähteä Turkuun saakka.
Vaikka hoitajat tekevät äärimmäisen hyvää ja arvokasta työtä, heidän aikansa on kortilla. Potilaan päivät ovatkin pitkiä, jos kukaan ei käy katsomassa. Siksi se, että joku käy sairaalassa tervehdyskäynnillä, on hyvin merkityksellistä.
Näitä vierailuja seuratessa ajatukset pompahtivat vapaaehtoistyöhön. Ilman sitä Suomi ei pyörisi. Täällä Uudessakaupungissakin tehdään monenlaista ystäväpalvelusta kulttuurikaveri- ja ulkoiluystävätoimintaan. Myös kaikki yhdistyksissä, seuroissa, eläkeläispiireissä, seurakunnan monissa hyväntekeväisyysryhmissä ja esimerkiksi teatterissa tapahtuva toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen naapuriavusta puhumattakaan.
Vapaaehtoistoiminnassa korostuvat huolenpito, välittäminen ja yhdessä tekeminen. Aiheesta Helsingin yliopistossa väitellyt Henrietta Grönlund on todennut, että elämme yhteiskunnassa, jossa nämä perinteiset suomalaiset arvot eivät juurikaan loista. Julkisessa elämässä ihminen nähdään ensisijaisesti kuluttajana tai kilpailijana. Grönlundin mukaan ostovoimaa, suorituksia ja itsekkyyttä korostavat viestit kertovat, että jokaisen pitäisi pärjätä yksin ja ajatella vain omaa hyväänsä.
Tässä ympäristössä Grönlund näkee vapaaehtoistoiminnan muodostuneen jonkinlaiseksi pehmeämpien arvojen keitaaksi, jossa tehdään yhdessä merkityksellisiä tekoja ja uskotaan jokaisen haluun ja kykyyn tehdä hyvää. Sellaisena vapaaehtoistoiminta on yhteiskunnassamme tärkeämpi kuin on ehkä vielä ymmärrettykään.
– Ilman ihmisten keskinäistä luottamusta, toisista välittämistä ja yhteisöllisyyttä emme pärjää, vaikka pörssikurssit nousisivat pilviin, Grönlund muistuttaa.
Lähes aina kun aiheesta tekee juttua, haastateltavat tähdentävät, miten paljon iloa ja sisältöä elämään vapaaehtoistoiminta antaa. On hyvä muistaa, että sama ilo, tyytyväisyys ja mahdollisuus vaikuttaa omaan ja lähiyhteisön elämään on meidän kaikkien ulottuvilla.
Merja Halinen
toimittaja