Runkosarjan aikainen dominointi sekä aiemmat välierät olivat jättäneet Porvoon Tarmoon omat jälkensä. Kolmannessa välierässä Tarmo yritti kyllä esimerkillisesti, mutta ei enää oikeasti uskonut voittavansa kamppailua. Kun Korihait sai hyvän startin ja Tarmon Julian Boyd loukkasi nilkkansa, oli homma sitä myöten selvä.
Petokala vaikutti rennommalta kuin avausmatsissa Pohitullissa ja se näkyi monin tavoin. Myös kolmoset upposivat mukavasti ensimmäistä kertaa pudotuspelien aikana.
-Veskun (Vesa-Pekka Laine) ja Miksun (Mikael Herbert) onnistumiset olivat todella tärkeitä. Heidän itseluottamuksensa tarvitsi noita kolmosia, hailuotsi Jarno Nikula iloitsi.
Salon Vilppaasta täksi kaudeksi siirtynyt Laine (17p.) on vikkelillä kintuillaan pystynyt sekoittamaan vastustajan pelinrakentelua ja sama jatkuu toivottavasti finaaleissa. Mikael Herbert nakutti saman pinnamäärän Laineen kanssa.
Kovimmasta pistemäärästä vastasi monitoimimies Reginald Bratton (25p.).
-Voiton avain oli puolustuksemme. He tekivät jotain eri tavalla mitä aiemmin, mutta kun on näin monta kertaa kohdattu, niin ei sieltä suuria yllätyksiä enää tule, Bratton analysoi.
Kesken lehdistötilaisuuden kävi ilmi, että finaalivastus on FoKoPo.
-Pienet asiat pitää tehdä vielä paremmin. Helppoja koreja ei saa antaa lainkaan ja vielä pitää pelin nopeutua, Bratton ennakoi tulevaa.
Finaalit alkavat Uudessakaupungissa lauantaina 9.huhtikuuta.