Pyhärannassa tehdään tänä keväänä kaksi tärkeää valintaa: niin kunta kuin seurakuntakin ovat johtajaa vailla. Kunnanjohtajan viran haku alkoi hieman kangerrellen, kun virka jouduttiin ilmoituksessa olleen virheen vuoksi julistamaan uudelleen haettavaksi. Aikaisemmassa haussa kelpoisuutena oli soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja sitä muutettiin niin, että virkaan vaaditaan nyt ylempi korkeakoulututkinto.
On inhimillistä, että virheitä sattuu, mutta eivät tällaiset kömmähdykset kovin vakuuttavaa kuvaa anna hakuprosessista. Kunnanhallituksen kahden varajäsenen tiedotusvälineille jättämä eriävä mielipide kelpoisuusehtojen muuttamisesta antaa sekin mielikuvan, että kunnassa on jo ristiriitaa siitä, millaisen kipparin päättäjät kuntaan haluavat.
Kunta on ollut vakituista johtajaa vailla jo vajaan vuoden. Pauliina Sarilon lähdettyä tehtävää hoitamaan valittiin väliaikaisesti Laitilan entinen kaupunginsihteeri Markku Mäki, joka jäi eläkkeelle vuoden alussa.
Uusi hakuaika päättyy 3. maaliskuuta ja siinä otetaan huomioon kaikki aikaisemmassa haussa tulleet hakemukset, joita oli 19. Kunnanhallitus on jo valinnut ensimmäisen haun perusteella seitsemän haastateltavaa. Heidän joukossaan ovat muun muassa Novidan rehtori Merja Koski Uudestakaupungista ja Pyhärannan hallinto- ja vapaa-aikasihteeri Katja Törrönen.
Pienessä kunnassa johtajan on hallittava monta asiaa ja osallistuttava myös käytännössä tekemiseen. Toki kunnanjohtajan työssä painottuvat koosta riippumatta strateginen johtajuus, talousosaaminen ja vuorovaikutustaidot. Kuntapomoilta vaaditaan myös kykyä sietää epävarmuutta ja halua uudistua, sillä kuntakenttään kohdistuu jatkuvasti muutospaineita.