Maailma muuttuu Eskoseni

0

Juuri kun olin tullut vakuuttuneeksi automatisaation mahdollisuuksista, Helsingin Sanomien uutinen kertoi viikonloppuna, että Mercedes luopuu tehtaillaan roboteista. Robotit eivät pysty käsittelemään sitä vaihtoehtojen kirjoa, mikä meillä nykyään on. Säästämme rahaa ja turvaamme tulevaisuutemme, kun palkkaamme enemmän ihmisiä”, yhtiön tuotantojohtaja  Markus Schaefer kertoi.

Automarkkinoilla trendit muuttuvat nykyään tiheään. Ymmärtäähän sen, että vanhan robotin päivittäminen uusiin kujeisiin ei ole aivan helppoa. Ihminen sen sijaan on oppivainen ja joustava, ja työntekijän koulutus tulee halvemmaksi kuin robotin asentaminen uuteen tehtävään.

Viime aikojen robotti-intoiluun peilaten herra Scheaferin puheet kuulostavat kyllä suorastaan vallankumouksellisilta: Automatisoinnin jatkuvan tehostamisen aika on päättymässä, ja ihmisistä tulee jälleen isompi osa teollista tuotantoa.
Uudenkaupungin näkökulmasta uutinen on toivottavasti hyvä siitäkin huolimatta, että autotehdas on usein nostettu esimerkiksi robotiikan edelläkävijänä. Autonrakentajilla on täällä erikoisosaamista, jolla on riittänyt tähän asti kysyntää kilpaillulla alalla.

Hieman yllättävää oli myös alkuvuoden uutinen metsäteollisuuden paluusta Suomen suurimmaksi vientialaksi. Tullin ennakkotietojen mukaan metsäsektorilla eniten vientiään petrasi paperimassa, jonka viennin kasvu oli peräti 11 prosenttia. Myös paperin ja pahvin vienti kasvoi viime vuonna.
Ja niin kuin meillä on pelätty Suomen metsäteollisuuden romahtamista. Paperin kulutus on 2000-luvulta lähtien toki vähentynyt, mutta uusien tilastojen valossa sille on käyttöä digiaikanakin.

Mielenkiintoinen signaali yritysmaailmasta oli viime viikolla julkisuuteen tullut tieto yhdysvaltalaisen matkapuhelinvalmistaja Turing Robotic Industriesin rantautumisesta Saloon. Entisessä kännykkäkaupungissa palataan juurille, sillä yritys on ilmoittanut alkavansa valmistaa Salossa uusia nopeita puhelimia.
Myös media-alalla kuuluu kummia. Yle kertoi viime viikolla Britanniaan perustettavasta The New Day -lehdestä. Jutun mukaan lehti on ensimmäinen uusi iso brittilehti 30 vuoteen ja se julkaistaan vain paperisena versiona. Ehkä tämä on jatkumoa Helsingin Sanomien toimittaja Annamari Sipilän jutulle, jossa hän kertoi brittien löytäneen uudelleen sanomalehden glamourin.

The Times -lehden ”Syntymiä, avioliittoja ja kuolemia” -palsta elää kuulemma renessanssiaan. Trendin käynnisti Britannian suosituimpiin näyttelijöihin kuuluva Benedict Cumberbatch. Sherlock-roolistaan kuuluisa Cumberbatch ja ohjaaja Sophie Hunter julkistivat taannoin kihlailmoituksensa brittilehden rivi-ilmoituksessa.

Maailma muuttuu Eskoseni, mutta ei aina pysyvästi. Vapiskaa vannoutuneet pillifarkun käyttäjät, tänä keväänä ovat muotia leveät lahkeet.

Eija Eskola-Buri
päätoimittaja