Mikä taulu sohvan päälle?

0

Onnittelut Kustavin Volter Kilpi päivien ensi kesän ohjelmalle. Aiheena on taide. Taiteesta voi puhua niin hienosti, että kuulija tippuu kärryiltä tai niin matalalla tasolla, että taidepiirit närkästyvät. Ehdottomasti matomatalaa on huudahdella nykytaiteen näyttelyssä, että ”tuon minäkin osaisin tehdä”. Silloin voi vain ihmetellä miksi huutelija ei ole sitten tehnyt?

Kun tavallinen tattiainen haluaisi teoksen sohvansa päälle, niin hän on  pulassa. Taiteilija ei ilahdu hänen kertoessaan sohvan olevan vihreä ja, että taulun pitäisi sopia sohvaan. Taiteilijan mielestä olisi parempi ostaa ensin taulu ja sitten siihen sopiva sohva.

Ystävät alkavat antaa neuvoja. Mitä työ maksaa? Ostaja huomaakin olevansa sijoituskeskustelussa, vaikka kaikki alkoi sisustuksesta ja arjen estetiikasta. Jos maksan nyt 500 euroa vihreästä taulusta vihreän sohvan päälle, niin saanko työstä muutaman vuoden päästä 1 000 euroa?

Hän alkaa empiä ja tutkii raivokkaasti taiteilijoiden curriculumeja tulematta hullua hurskaammaksi. Taidenäyttelyissä kulkeva ystävä listaa nousevia nimiä kuin voittajahevosia. Loppujen lopuksi taideteoksesta haaveileva kehystää sohvan päälle itse ottamansa digikuvan auringonlaskusta Thaimaan Pattayassa. – Säästinpä paljon rahaa, hän onnittelee itseään.

Ihmettelen jatkuvasti ihmisten konservatiivisuutta nykytaiteessa. Kaikki näyttävät kaipaavan ”Taistelevia metsoja” ja näköispatsaita, vaikka muilla elämänaloilla he noudattavat viimeisintä trendiä. Esimerkiksi kodin tietotekniikka, urheiluvälineet, slalomsukset ja muut hiihtovarusteet, kalastus- ja metsästysvälineet miesten kelloista puhumattakaan – niiden täytyy viestiä suurin kirjaimin, että ao. henkilö seuraa aikaansa. Auton pitää olla viimeistä mallia, vaikka omistajan näkemys kuvataiteesta viipyilee vielä 1800-luvulla.

Missä vaiheessa menetimme kykymme piirtää, maalata vesiväreillä, repiä ja liimata? Kaikki lapset ovat taiteilijoita ja ovat näyttelyissä kuin kotonaan. ”Äiti, katso noita omenoita!”  Äiti ei näe yhtäkään omenaa vaan purkista roiskittuja värilänttejä.

Taidenäyttelyissä pitäisi muuttua lapseksi jälleen. Unohtaa kaikki muu. Antaa värien, kuvioiden, tunnelmien puhua. Ei tarvitse etsiä logiikkaa. Mustetahratkin puhuvat. On hypättävä järveen ja luotettava kellumisen ihmeeseen. Taidetta ei tarvitse ”ymmärtää”.

Jos haluat sohvan päälle elämyksen, niin seuraa vaistoa. Jos sanoma miellyttää, niin seuraa ”tähteä”, unohda raha ja turha spekulointi. Työ voi virkistää arkeasi enemmän kuin omegapillerit. Jos taiteilija osoittautuu uudeksi Vincent van Goghiksi, niin et ennätä tämän elämäsi aikana nauttia sijoituksen tulosta.

Pirkko Arstila