Harvaan ruokaan liittyy niin paljon muistoja kuin makkaraan. Ja vieläpä hyviä muistoja.
Kun olin ihan pikkutyttö, asuimme omakotitalossa, jonka takapihalla, suurten kuusten kätkössä, oli valtava kivi. Kivi oli meidän lasten salainen retkipaikka. Äidiltä kinusimme mukaan pullon maitoa tai mehua ja makkaravoileipiä, jotka käärittiin hassusti rapisevan voipaperin sisään ja pakattiin vaaleanpunaiseen tarhakassiin. Sitten lähdimme isosiskoni kanssa tuolle jännittävälle retkelle päämääränä valloittaa (taas) se tummien puiden keskellä kohoava, valtava järkäle. Ja voi miten hyvältä ne makkaraleivät maistuivatkin tuon suuren uroteon jälkeen.
Lapsena mökille tehtyjen hiihtoretkien kohokohta taas oli ehdottomasti se, kun sai istahtaa takan ääreen, lämmitellä hiihtämisestä kohmettuneita sormia ja varpaita, juoda kuumaa kaakaota ja paistaa pätkän lenkkimakkaraa. Yleensä sitä perinteistä sinistä. Makkara piti ehdottomasti paistaa lähes mustaksi ja aina joku, yleensä minä, onnistui polttamaan sormensa tai kielensä kuuman makkaran kanssa. Näin jälkikäteen ajateltuna lenkkimakkara, kaakao ja ketsuppi eivät kyllä ole mikään kulinaristinen ihanneliitto. Mutta yhä silti hiihtäminen saa minut himoitsemaan grillimakkaraa ja kaakaokupillista.
Makkaran paistaminen avotulella liittyy toki myös kymmeniin juhannusjuhliin. Nuotiossa rätisevä tuli, hiljainen kesäilta, järveltä kantautuva yksinäisen linnun kutsu, muutama sitkeä hyttynen. Siinä kehykset monelle muullekin mukavalle, makkarapitoiselle mökkimuistolle.
Toki makkaraa on tullut paistettua muuallakin kuin kesämökillä. Kotipihan grillissä, olohuoneen kaakeliuunissa ja saunan kiukaalla. Usein silloin, kun kaikilla on ollut huutava nälkä, mutta kellään ei minkäänlaista ruuanlaittointoa. Ja joskus ihan vain omaksi ja lasten iloksi, illan hupinumeroksi.
Jos ihan rehellisiä ollaan, niin tänä päivänä syön makkaraa aika harvoin, enkä erityisesti edes pidä koko ruuasta. Tosin laadukkaista raaka-aineista käsintehdyt makkarat ovat ihan oma lukunsa. Mutta makkaraan ja sen syömiseen liittyy niin paljon muistoja, että tuntuu jopa ikävältä terveysruokaintoilijoiden osoittama halveksunta ja suoranainen kammo makkaraa kohtaan.
Eihän makkara mikään terveystuote ole, se on selvää. Eikä pelkällä makkaran syömisellä kukaan elä. Tosin ei elä pelkällä kiinankaalillakaan. Mutta joskus se, mitä panemme suuhumme on vähemmän tärkeää ja tärkeämpää on se, kenen kanssa makkaramme jaamme.
Maija Ala-Jääski
toimittaja