Valoisia näkymiä rakentamisessa

0

Taantuma on kouraissut rakennusalaa viime aikoina. Koko valtakunnassa rakentaminen on supistunut yhtäjaksoisesti peräti neljä vuotta. Rakennusteollisuus RT:n  tuore katsaus kertoo, että parempia aikoja on kuitenkin luvassa. Tänä vuonna rakentamisen ennakoidaan kääntyvän vihdoin 2,5 prosentin kasvuun.

Uudessakaupungissa tilanne on sikäli hyvä, että takana on ainoastaan yksi hiljaisempi vuosi. Se oli viime vuonna. Vuosina 2011–2014 rakennuslupia myönnettiin lähes kuusisataa, mikä on pienessä kaupungissa melkoinen määrä.

Rakentamisen saralla tapahtuu jatkossakin, sillä vireillä on useita hankkeita muun muassa asuntorakentamisessa. Pitkästä aikaa suunnitteilla on muun muassa kerrostalohankkeita (sivu 12). Osa niistä on ajateltu vuokra-asunnoiksi.

Uudesta omakotitalosta haaveileville löytyy kaupungista erilaisia vaihtoehtoja: tontteja on vapaana eri puolilla kaupunkia. Asuntojen rakentamisessa vilkastumista saattaa tapahtua, jos elinkeinoelämässä viime aikoina vallinnut hyvä vire jatkuu. Päätös oman kodin rakentamisesta on iso juttu, jota harkitaan pitkään eikä siihen ryhdytä, jos ei ole varmuutta työpaikasta.

Uudessakaupungissa on paljon vanhaa rakennuskantaa, ja korjausrakentaminen on iso työllistäjä. Myös loma-asuntojen muuttaminen vakituiseksi houkuttelee monia, sillä se on nykyään aikaisempaa helpompaa. Kaupungin kannalta ilmiössä on sekä mahdollisuuksia että uhkia. Väkiluvun hiipumisesta kärsivä kaupunki saa uusia asukkaita. Kaupungin näkökulmasta vakituisen asutuksen leviäminen syrjäisemmille kolkille asettaa toki omat haasteensa palvelujen järjestämisessä.