Kannattava investointi lapsiperheiden hyvinvointiin

0

Säästäminen ei ole ainoa tie kulujen vähentämiseen. Tämä on oivallettu hienolla tavalla Uudenkaupungin sosiaalitoimen palveluissa. Vuosi sitten perustetussa hyvinvointineuvolassa vanhemmuutta tuetaan konkreettisilla teoilla ja perheet saavat tarvittaessa ulkopuolista apua ongelmien ratkaisemiseen. Pienetkin asiat tuovat suurta helpotusta arjen pyörittämiseen: vanhemmille jo pelkästään tieto siitä, että joku on kiinnostunut ja kuuntelee on iso juttu.

Kuntapäättäjät saavat harvoin kiitosta, mutta nyt jos koskaan on sellaisen paikka. Investointi hyvinvointineuvolaan ja perhetyön resursseihin on kireän talouden aikana selkeä arvovalinta.  Toiminnasta saadaan myös taloudellista hyötyä. Oikeaan aikaan tullut apu estää ongelmien pitkittymistä, mikä tuo kustannuksia kaupungille.

Kysymys on tietysti paljon muustakin kuin rahasta. Jo palvelun nimi kertoo paljon: sen sijaan, että olisi perustettu vaikkapa kriisineuvola, tehtiinkin hyvinvointineuvola. Sen käyttäminen ei leimaa ketään. Jokainen lapsiperhe kaipaa jossakin vaiheessa tukea ja apua. Se on luonnollista. Kaikilla ei ole auttavia isovanhempia tai muita sukulaisia ja ystäviä kuuntelemassa ja auttamassa vaikeissa elämäntilanteissa.

Lasten mielenterveysongelmista ja perheiden hyvinvonnista on puhuttu kauan, mutta vasta nyt kunnissa on havahduttu käytännön toimiin. Tärkeää on esimerkiksi tiedonkulku viranomaisten kesken. Yhteiskunnan ja yksilön kannalta on traagista, jos saman perheen asioita hoitaa kymmeniä työntekijöitä. Sote-uudistuksessa saadaan toivottavasti apua tähänkin asiaan.

Imatran malli herätti valtakunnallista kiinnostusta, ja nyt vastaavaa kiinnostusta on osoitettu Uudenkaupungin malliin. Hienoa, että kaupunkimme on tällaisessa asiassa yksi edelläkävijöistä.