Kävipä Korihaille tänään alkavissa koripallon ykkösdivisioonan finaaleissa miten tahansa, kausi jää taatusti seuran historiaan. Alkuvuonna seura kertoi kamppailevansa vakavien talousongelmiensa kanssa. Päätös avautua asiassa oli oikea, ja seura on saanut runsaasti paitsi henkistä tsemppausta myös taloudellista apua. Tulevaisuus näyttää huomattavasti paremmalta kuin tammikuussa.
Korihaiden peli on kulkenut keväällä hienosti ja se voitti runkosarjan. Jarno Nikulan luotsaama joukkue lähtee tänään Pohitullissa taistelemaan voitoista ja nousu liigaan on realistinen tavoite.
Kotikaupungin väen kannustus ei ole yhdentekevää, ja siitä Pohitullissa ei ole ollut koko kaudella puutetta. Tänään vastassa on sarjan kakkonen Forssan Koripojat, joten tarjolla on taatusti jännittävä urheiluelämys.
Nyt on liian aikaista ennakoida, mitä kaikkea liigaan nousu toisi tullessaan. Selvää on, että taloustalkoot jatkuvat joka tapauksessa. Liigatasolla pelimerkkejä tarvitaan vielä rutkasti enemmän kuin ykkösdivisioonassa.
Toiminnanjohtaja Marko Ruohola arvioi taannoin, että liigassa budjetti liikkuisi 400 000–500 000 välillä. Kaupunki on vetänyt matalaa profiilia tukipolitiikassaan, eikä lupauksia paremmasta ole ainakaan toistaiseksi annettu. Seudun elinkeinoelämässä pyyhkii muuhun maahan verrattuna kohtalaisen hyvin, joten potentiaalisten sponsorien etsiminen jatkuu tiiviinä.
Tällä kaudella Korihait on panostanut voimallisesti paitsi rahankeruuseen myös yhteisöllisyyteen: ottelujen lisäksi on ollut gaalaa, matsibusseja ja jälkipelejä. Tällä tiellä kannattaa jatkaa.