Täällä Helsingissä on tapahtunut citykanien joukkotuho. Kukaan ei tiedä mikä on syynä kanien kuolemaan. Ruumiita löytyy joka puolelta, eräskin koiranulkoiluttaja kertoi yhdellä kusetuskierroksella löytäneensä viisi.
Hurjia huhuja on liikkeellä. Onko kaneihin vihastunut puutarhuri myrkyttänyt kanit? Jos kanikuolemien takana on murha, niin missä on Hercule Poirot?
Viranomaiset eivät usko murhateoriaan vaan epäilevät kanikansan parissa riehuvaan epidemiaan. Jokin virus niissä asustaa. Mikä lie tauti niitä riivaakaan, niin se voi seuraavaksi siirtyä lemmikkeihin kuten koiriin ja kissoihin. Asia otetaan todella vakavasti.
Kaneja on kaikkialla. Ihailen kävelylenkillä Töölönlahden puistoa, mutta välillä pitää pysähtyä ihmettelemään, sillä nurmikkohan liikkuu! Kaneja, kaneja, kaneja.
Ne eivät välitä onko päivä vai yö. Ne KÄVELEVÄT meidänkin pihalla. Oletteko nähneet kanin kävelyä? Se näyttää silloin kengurun sukulaiselta. Ja käveleminen tarkoittaa, ettei sillä ole huolen häivää, city kuuluu sen mielestä ”Ruohometsän kansalle”.
Rakennukset, joissa on terassi ja alla hiekkaa, ovat kaneille lottovoitto. Ne voivat kaivaa rauhassa tunneleitaan, elää turvassa, lisääntyä ja täyttää maan. Pisin löydetty tunneli on ollut 18 metriä. Ne tekevät kaikenlaista pahaa, jopa napsuttelevat poikki autojen muovijohtoja. Citykanin makumaailmassa bensalla maustettu muoviletku vastannee salmiakkia.
Kanit ovat riesa, mutta ihmiset eivät pidä pupujen metsästämisestä. Pulujen ja Kauppatorin lokkien hävitys kyllä hyväksytään.
Metsästäjän tyttärenä minusta oli neron leimaus kanien pyydystys Korkeasaaren leijonien ruuaksi. Se on todellista kierrätystä, se! Leijonat hotkaisevat kaniraadot karvoineen päivineen.
En sääli kaneja, koska opin pikkulikkana mummolassa Uudenkaupungin Hiulla, että kanit ovat ilkeitä ja julmia. Niillä on tappajahampaat ja potkujalat. Ne tappelivat verisesti ja kiukkuiset uroskanit ruiskauttivat pissasuihkun naamalle. Niiden parittelu oli rumasti sanoen pelkkää panemista eikä niihin liittynyt eroottisia puputansseja.
Mutta kanien ansiosta olemme saaneet cityhuuhkajia ja citykettuja. On nähty jopa citykotka. Betonin keskellä viihtyvä luonto on innoittanut ohjaaja Petteri Saariota tekemään viisiosaisen tv-sarjan nimeltä ”Asfalttiviidakko”, se kertoo cityeläimistä ja citykasveista.
Positiivisesti ajatellen meillä olisi nyt hieno tilaisuus syödä kanipaistia. Liha on maukasta ja Tukholman kauppahalleissa lihaa myydään herkkuna. Meillä sitä vieroksutaan kuin ennen vanhaan sieniä.
Citykanien opetus on, että lemmikkejä ei pidä ”vapauttaa” luontoon, sillä seuraukset ovat arvaamattomat. On se siten kissa, koira, kani, marsu tai lintu. Parempi hankkia sille uusi koti tai päästää se lemmikkitaivaaseen.
Pirkko Arstila
Kirjoittaja on toimittaja ja uusikaupunkilainen kesäasukas