Maaliskuun lopulla takapihan metsäämme muutti kanahaukkapari. ”Eipä taida tänä vuonna paljon pikkulintuja olla,” arveli ohikulkija lenkkipolulla haukkaa katsellessan. Ei suinkaan. Metsäpalanen kuhisee peippoja ja rastaita, tiaisia ja punarintoja, tikkoja ja västäräkkejä. Miksiköhän?
Vastaus on yksinkertainen. Pikkulinnuilla ei ole syytä huoleen kanahaukan taholta, ja ne tietävät sen. Kanahaukka viitsii aniharvoin napata rastaan kokoista saalista, eikä peiposta olisi sille kuin hammastikuksi.
Itse asiassa kanahaukan läsnäolosta on pikkulinnuille hyötyä. Haukka syö ja karkottaa reviiriltään pienempiä petoeläimiä ja pesärosvoja. Viime viikkoina haukkanaapurimme ovat syöneet rottaa, lokkia ja naakkaa. Varikset ovat kaikonneet, ja lokit ylittävät metsäpalan nykyään kaukaa ja korkealta. Pienemmille siivekkäille metsä on suorastaan lintukoto.
Huippupetojen merkitystä ekosysteemeissä on alettu ymmärtää vasta viime vuosina. Kun petovainot ovat hellittäneet, huippupetojen kyky muuttaa ympäristöään on päässyt esiin. Erityisen tärkeää on pienempien petoeläinten kontrollointi.
Kanahaukan siipien suojissa pikkulinnut kukoistavat, vahvistaa suomalaistutkimus. Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa Jyväskylän yliopiston Mikko Mönkkönen kollegoineen laski pikkulintujen määrää eri etäisyyksillä kanahaukanpesistä. Mitä lähempänä kanahaukka, sitä enemmän pikkulintuja.
Samaisessa tutkimuksessa selvisi, ettei kanahaukasta ole pelkkää haittaa edes omille saaliseläimilleen. Pyyt ja muut suuremmat metsälinnut pesivät mieluiten reilun kilometrin päässä kanahaukanpesästä. Lähempänä on suuri riski joutua kanahaukan evääksi, mutta kauempana kasvavat pienempien petoeläinten määrät. /Maija Karala
Juttu löytyy kokonaisuudessaan 28.04.2016 julkaistusta lehdestä