Puoli kuuta Pakkiksesta

0

Sunnuntaiaamuna yhdeksältä taivas näyttää olevan matalalla ja harmaa. Tien pinta on väritön. Sisältä katsoessa näyttää, kuin ulkona elettäisiin mustavalkoelokuvassa, jossa tosin siinäkin värimäärittelyn kanssa tuntuisi olevan ongelmia. On harmaata, sakeaa, märkää.

Aavistuksen haluttomasti sukellan ulkoilman harmauteen. Yön jäljiltä vielä unilämmin tyyny ja peittomytty kutsuvat takaisin turvaan, pakoon masentavaa ulkomaailmaa, mutta mentävä on, kun tuli luvattua.

Kiukuttelen itsekseni. Kolautan oven kiinni juuri sen verran liian lujaa, että muut varmasti huomaavat äreyteni.

Mutisen mennessäni typerille lätäköille ja pihan mutavellille. Taas on kohta eteisen matot pesun tarpeessa. Omenapuiden vesiversot kurkottavat ilkkuen kohti taivasta ja syksyllä haravoimatta jääneet lehdet lojuvat limaisina pitkin pihaa.

Määränpäässä tapaan iloisia ihmisiä. Sunnuntaiaamun tyynen harmauden läpi helisee nauru ja toiveikkuus. Hymy tarttuu.

Lähden lontostamaan kotiin päin, siihen samaan harmauteen, joka vielä äsken tuntui päättymättömältä. Hidastelen ja pysähtelen kuuntelemaan hiljaisuutta. Ilma on seisahtunut ja rauhallinen, mutta samalla raikas. On hyvä hengittää. Keväinen kirpeys painuu farkkujen läpi jalkoihin ja pitää aistit terävinä.

Tallustelen rantaa pitkin Pakkahuoneelle. Jäiden alta vapautunut avovesi liplattaa hiljaa, jostain kaukaa kuuluu työkoneen vaimea jylinä. Vastarannan makasiinirivistö seisoo odottavaisena ympärillä myllätyn työmaan keskellä. Puut ovat lehdettömiä. Vielä ei näy veneitä.

On huhtikuu. Pitkä, hiljainen talvi on vihdoin taittunut, valo jaksaa kantaa vähitellen iltaan asti ja linnut säestävät aamuisin työmatkoja. Lakaisukone murisee kuivilla kaduilla, ensimmäinen allerginen aivastus kutittelee nenässä, polkupyörän takakumi kaipaa ilmaa. Jokin vihreä ponnistaa ylös liiskaantuneen kukkapenkin uumenista. On aika hieroa puolitankoon vaipuneet silmät auki, hengittää syvään raikasta kevätilmaa ja herätä.

Parin viikon kuluttua avautuvat rannassa jykevät puuovet ja kevään ensimmäiset Pakkis-kahvit nautitaan terassilla viltteihin kääriytyneinä. Tutun munkkirinkilän suloiset, lohduttavat sokerikiteet poskilla voi helpottuneena todeta, että taas me selvittiin. Loskasta, liukkaudesta, märistä tumpuista ja vatsatauti-epidemioista.

Edessä on pitkät kesäillat, sormille sulavat jäätelöpallot ja aamukaste. On onni, että meillä on nämä neljä vuodenaikaa, vaikka yksi niistä sitten veisikin vuodesta kahdeksan kuukautta. Joka kevät uudelleen heräävä maailma jaksaa kuitenkin ilahduttaa vuodesta toiseen.

Joten kiitos, kun kävit, talvi. Nyt voit mennä.

Päivi Sappinen