Merimetson aiheuttamien ongelmien vähentämistä pohtinut työryhmä luovutti raporttinsa viime viikolla maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle. Ministeri kävi Uudessakaupungissa viime kesänä tutustumassa merimetsojen asuttamaan Urpoisten saareen. Hän ei ottanut suoraa kantaa itse asiaan, mutta lupasi, että asia selvitetään pohjamutia myöten.
Kovin suurta myllerrystä, ainakaan pikaista apua, raportti ei tarjoa merimetsojen aiheuttamien ympäristö- ja kalastushaittojen ehkäisemiseen. Saariston kalastajille ja asukkaille se olikin melkoinen pettymys, vaikka työryhmä oli kuullut kalatalouden ja paikallisten asukkaiden mielipiteitä. Suomen Ammattikalastajaliiton toimitusjohtaja Kim Jordas kommentoi, että työryhmän ehdotukset jäivät puolitiehen. Raportista puuttui kalastajien mukaan konkretia, kuten lainsäädännön muutokset ja kannanhoidolliset toimet.
Ammattikalastajat muistuttavat lintukannan merkittävästä kasvusta: nykyinen kannanhoitosuunnitelma on vuodelta 2005 ja tuolloin pesiviä merimetsopareja oli noin 5 000, nyt vähintään 24 000.
Ristiriitoja saariston väen ja viranomaisten välillä on odotettavissa jatkossakin. Konfliktien kärjistymistä ehkäisemään työryhmä esittää yhteistyön lisäämistä viranomaisten, järjestöjen, tutkijoiden ja kuntien kesken. Alueellisten yhteistoimintaryhmien tehtävänä olisi edistää tietojen vaihtoa. Kaupunki voisi olla tässä asiassa aloitteellinen. Uudenkaupungin kaupunginjohtaja Atso Vainio ainakin ilmaisi Ylen Turun radion haastattelussa viime elokuussa selkeästi oman kantansa.”Nykytilanne on kestämätön ja oman talonpoikaisjärkeni vastainen”, hän totesi.