Vajaa vuosi sitten äitienpäivänä Uudessakaupungissa liikkui oransseihin huomioliiveihin pukeutunut 700 kaupunkilaisen joukko kottikärryjen, jätesäkkien ja hanskojen kanssa. Porukassa oli mukana lapsia ja aikuisia, joilla kaikilla oli yhteinen tavoite: siivota kaupunki talven jäljiltä roskista puhtaaksi.
Siivoaminen ei välttämättä tule mieleen ensimmäiseksi, kun puhutaan perheen laatuajasta. Uusikaupunkilaisen Siistii ry:n ensimmäisiä talkoita moni kuvaili kuitenkin hauskaksi. Yhdessä tekemällä saa nopeasti näkyvää jälkeä, eikä siivoaminenkaan tunnu ikävältä.
Viime keväänä perustetun yhdistyksen ensimmäiset siivoustalkoot onnistuivat erinomaisesti, ja sama toistuu toivottavasti tulevana lauantaina. Yhdistyksessä on mukana kaupungin urheilu- ja nuorisojärjestöjä, ja sen tarkoituksena ei ole ainoastaan katukuvan siistiminen, vaan nuorten erilaisten liikuntaharrastusten edistäminen ja tukeminen. Rahoitusta se on saanut maaseudun kehittämisyhdistys Ravakan kautta.
Ensi lauantain tapahtumassa talkoillaan kaupunginlahden, keskustan, koulujen ja liikuntapaikkojen ympäristöt. Tänä vuonna mukana on myös Kalanti.
Siivottavaa riittää, sillä monilla on tapana pudotella roskia ympäristöön. Siivouspäivän yhtenä tavoitteena onkin konkreettisesti osoittaa, että karkkipaperit ja muut kannattaa sujauttaa roskikseen eikä luontoon. Parasta olisi, jos siivoustalkoot tekisivät itsensä tarpeettomaksi. Olisihan se siistiä, jos ensi vuonna kaupungin täyttäessä 400 vuotta kaupunki voisi ylpeillä olevansa Suomen siistein kaupunki.