Taas se halvatun joka kesäinen riesa alkaa: nurmikon leikkuu. Viime viikolla pakotin itseni tekemään sen ensimmäisen kerran. Yritin kyllä sinnitellä mahdollisimman pitkälle, sillä joku väitti, että jos leikkaat aikaisin ensimmäisen kerran nurmikon, niin nurmikko kasvaa entistä nopeammin. En tiedä pitääkö paikkansa, mutta sitä riskiä en ota, että se kasvaa kahta kauheammin.
Kerta kaikkiaan nurmikon leikkaamisessa ei ole mitään hauskaa tai mukavaa. Se on hikistä, rasittavaa, uuvuttavaa, raivostuttavaa…
Meillä on taloyhtiössä kolme ruohonleikkuria. Ja olen vakavissani harkinnut sähköleikkurin ostamista tai sellaisen automaatin. Sen automaatin, joka pyörii pihassa itsekseen ja peruuttaa jonnekin koloon ladattavaksi, kun virta alkaa hiipua.
Sähköleikkurin osto on jäänyt ajatuksen tasolle siksi, että ajaisin taatusti kättelyssä sen sähköjohdon poikki. Se itsekseen pyörivä kiehtoo, mutta se on tosi kallis vehje hukattavaksi. Ja minun tuurilla se taatusti porhaltaisi seuraavaan kortteliin.
Siis periaatteessahan nurmikon leikkaaminen on hauskaa, leppoisaa puuhaa. Mutta esimerkiksi viime viikolla, kun olin retuuttanut sen koneen etupihalle, en saanut sitä käyntiin. Se ei ole minulle mitään uutta. Niin käy miltei joka toinen kerta.
No, kävin vaihtamassa sen ruohonleikkurin ja testasin varaston edessä, että sain sen yksilön käyntiin. Jes, hyvin hyrisi.
Bensiini loppui sitten puolivälissä etupihaa, siinä etupihan kaikkein vinoimmassa kohtaa, siinä, missä työnnän kaikilla voimilla sammaleeseen vajoavaa ruohonleikkuria ylämäkeen. Olin tämän yksilön hakiessani kurkannut säiliöön, ja minusta se näytti olevan miltei täysi.
Laahustin varastoon kumisaappaissani ( etten leikkaisi varpaitani) hakemaan lisää polttoainetta. Se pieni musta kanisteri, joka on tarkoitettu koneiden säiliöiden täyttämiseen, oli tietysti tyhjä. Eli taistelin jerrykannun lukon auki, pujotin tratin mustan pikkukanisterin suulle ja täytin pikkusäiliön. Taistelin jerrykannun lukon taas kiinni ja laahustin etupihalleni. Punnersin sen uuvahtaneen leikkurin laattapolulle, tasaiselle, jotta säiliö olisi helpompi täyttää.
Vinon etupihani on jo vuosia sitten vallannut sammal. Onhan siellä seassa tietysti nurmikkoakin, mutta keväällä ensimmäisillä leikkauskerroilla ruohonleikkuri suorastaan uppoaa sammaleeseen. Eli suomennettuna ruohonleikkuria on työnnettävä vauhdilla ja voimalla eteenpäin, jotta kone leikkaisi, eikä hyytyisi. Takapiha onkin sitten simppeli juttu; se on tasainen, aito nurmikko. Mutta kun pääsen sinne takapihan puolelle, olen jo niin hikinen ja raivoissani, ettei se mitään lohduta.
Eija Isotalo
Toimittaja