Kuolematonta musiikkia

0

Eija-Eskola-BuriMusiikissa on voimaa. Tämä tuli todistetuksi jälleen kerran viime sunnuntaiaamuna kuunnellessani Ylen Radio Suomesta ohjelmaa säveltäjä Lasse Mårtensonista. Purjehtijanakin tunnettu musiikkimies lähti viimeiselle matkalleen pari viikkoa sitten.

Hörpin veneen istumalaatikossa kevein mielin kahvia ja liikutuin – kuten niin monta kertaa ennenkin – Mårtensonin Myrskyluodon Maijasta. Vetistelyn syy olisi tuona jumalaisen kauniina hetkenä voinut olla kirkas auringonpaistekin, sillä veneretkeämme suosi käsittämättömän upea sää.

Meri kimalteli kuin kuningattaren jalokivet, mutta Mårtensonin melodia palautti mieleen, että merellä ja elämässä on toisenlaisiakin aikoja. Juuri siksi tämä hetki tässä ja nyt on niin arvokas.

Rakastettu sävelmä syntyi yli 40 vuotta sitten. Verkkotietokirja Wikipedian mukaan se on kaikkien aikojen myydyin suomalainen nuottijulkaisu. Miksi se kestää niin hyvin aikaa ja kuuntelukertoja?
Säveltäjä on kertonut, että hänen uransa iskelmällisen musiikin parissa loppui Myrskyluodon Maijaan. Suomalaisen kevyen musiikin kannalta se on valitettavaa, mutta säveltäjää voi myös ymmärtää. Åke Lindmanin elokuvaan tehtyyn kappaleeseen tiivistyy niin paljon tästä elämästä, että sen jälkeen kaikki muu – purjehdusta tietenkin lukuunottamatta – voi tuntua turhalta.

Mårtenson osasi luopua. Hän lopetti jopa rakastamansa veneilyn hyvän sään aikana, eli silloin, kun olisi vielä terveytensä puolesta voinut kulkea merellä.

Eräällä kesälomareissullamme Maarianhaminassa bongasin Mårtensonin soittelemassa veneessään harmonikkaa vierasvenelaiturissa. Leppoisa mies, ajattelin. Tämä mielikuva sai jonkinlaisen kolauksen, kun säveältäjänero suivaantui nuorille muusikoille heidän tekemästään Kaikki paitsi Mårtenson on turhaa -tribuuttilevystä.

Moni iäkäs muusikko tuntisi ylpeyttä tuotantonsa comebackistä, mutta Mårtenson oli tarkka musiikistaan ja sen  uudelleen sovittamisesta. Nuorten kunnianosoituksesta tulikin mediakohu ja mielipahaa kaikille osapuolille.

Musiikkimaailma on nykyään rajusti kilpailtua. Tositv:n aikana tähdet loistavat lavalla keskimäärin yhden tuotantokauden. Kuulijat eivät anna etukäteen varoituksia yhteistyösopimuksen irtisanomisesta.

Idols-kilpailun kautta laulajaksi tullut Hanna Pakarinen vieraili tänä keväänä Uudessakaupungissa. Laulaja on voittonsa jälkeen tehnyt useampiakin levyjä, edustanut Suomea euroviisuissa ja nykyään hänellä on oma radio-ohjelma.

Crusellissa hänen konsertissaan oli viisitoista kuulijaa. Konsertin vaisu osanotto johtui mitä todennäköisimmin kehnosta markkinoinnista. Esimerkiksi paikallislehdessä konsertista ei ollut ainuttakaan ilmoitusta. Tässä jälleen yksi muistutus markkinoinnin merkityksestä.

Mutta vaikka katsomo ei ollut täysi, laulaja veti kuulemma konsertin täysillä. Eipä häntä voi syyttää ainakaan diivailusta.

Eija Eskola-Buri
päätoimittaja