Tänä vuonna olen todella aikaisessa, kaikki matot on jo pesty. Minä en ole todellakaan kodinhoitoa rakastava, enkä suinkaan välitä, vaikkei koti olisikaan putipuhdas. Mutta kyllä matot pitää joka kesä pestä. Ei pelkästään sen takia, että ne tulisivat puhtaaksi, vaan itse sen matonpesun takia. Moni suorittaa asian kotipihalla painepesurilla, mutta minulla kyse ei ole siitä, miten sen tekisi helpoimmin. Kyse on siitä tapahtumasta, jonka nimi on matonpesu. Se nyt vaan kuuluu jokaiseen kesään.
Lapsuudessa mattopyykillä käytiin joko Saunasillan tai Sorvakon mattorannassa. Mukaan otettiin evästä ja meille lapsillekin oli mukana omat kynnysmatot pestäviksi. Vähän saattoi olla tekemistä, että ylettyi sieltä tynnyrin pohjalta mattolaiturin reunaan, mutta ei sillä niin väliä ollut. Tunnelma, meren ja mäntysuovan tuoksu ja ne kastuneet vaatteet, ne kruunasivat retken mattorantaan.
Sitten tuli nykyaika ja mattolaituri toisensa perään siirtyi pois rannoilta. Viimeiseen saakka yritin kiertää sellaisella laiturilla, joka olisi ollut suolaisen meriveden äärellä. Jossain vaiheessa oli pakko luovuttaa ja siirtyä Salcompin pellolle (kyllä, tiedän, että Salcomp on lopettanut jo pari vuosikymmentä sitten). Aluksi se oli vaikeaa, eihän siinä ollut enää sitä samaa tunnelmaa. Ja myönnän, että yhtenä kesänä sorruin myös siihen painepesuriin. Annoin kuitenkin periksi ja aloin tykätä myös tuolla pellolla pesemisestä.
Samalla lailla sitä lähtee kotoa ”mattorantaan”, toki nykyään jo usein ilman evästä. Pesupaikalla tervehditään muita pesijöitä, jutellaan säästä, tarjotaan apua suurten mattojen nostamisessa ja haistellaan yhä sitä mäntysuovan tuoksua. Yhtä olen tuolla kuivan maan pesupaikalla miettinyt. Minullekin matonpesu on tärkeää, koska sitä tehtiin myös lapsuudessa. Harvoin enää näkee lapsia tuolla nykyisellä pesupaikalla. Olisikohan sinne mahdollista saada edes yksi vähän matalampi pesupaikka. Että se alta kouluikäinen poika tai tyttökin saisi sen oman leikkimökkinsä maton tai kynnysmaton itse pestyksi. Tulisi sitten hänellekin aikuisena se olo, että mattorantaan on päästävä.
Nostalgia voi hämärtää sen seikan, että nykyisen pesupaikan mahdollistava pystyasento sekä loistava mankeli helpottavat aika tavalla itse pesuoperaatiota. Vielä kun saisi tuonne pesupaikalle sen meren liplatuksen ja tuoksun. Ei se tuokaan ympäristö mahdoton ole. Huolimatta viereisen Laivanrakentajantien vilkkaasta Mersu- ja lannoiterekkaliikenteestä voi ajoittain tuntea olevansa kuin meren rannassa. Menkää vaikka itse kuuntelemaan sitä pusikossa laulavaa satakieltä.
Mari Jalava
museonjohtaja