Saniaisten heleänvihreät nuoret lehtikerät ovat keväisen metsän viehättävimpiä näkyjä. Ne näyttävät hennoilta ja haurailta, mutta ulkonäkö pettää. Saniaiset ovat sitkeitä selviytyjiä dinosaurusten ajalta saakka.
Useimmat saniaiset talvehtivat maavarsina lumen alla, ja ryhtyvät taas kevään tullen kasvattamaan vihreitä osia. Maavarsiin ne syksyllä säilöivät sokeria, jotta jaksavat keväällä ponnistaa. Poikkeus sääntöön on kalliorinteillä ja kivien päällä viihtyvä kallioimarre, joka on ikivihreä.
Suomalaisista saniaisista suurimmalla osalla on vain yhdenlaisia lehtiä. Ne aloittavat elämänsä heleänvihreinä rullina, aukeavat ja tummenevat. Myöhemmin kesällä niiden alapinnoille ilmaantuu ruskeita täpliä, itiöpesäkkeitä.
Muutamilla, kuten suurella ja komealla kotkansiivellä, yhteyttämistä ja lisääntymistä hoitavat erilaiset lehdet. Jo varhain keväällä maasta sojottavat itiölehdet näyttävät kuolleilta, mutta ovat todellisuudessa ruskeiden itiöiden peitossa. Koska ne eivät yhteytä, niiden ei tarvitse olla vihreitä. Itiölehtien tyveltä versovat myöhemmin varsinaiset vihreät lehdet.
Saniaisten itiöt ovat melkein mikroskooppisen pieniä ja leijailevat tuulen mukana matkojen päähän. Koska saniaiset tuottavat miljoonittain itiöitä, niitä leijuu kaikkialla.
Siksi saniaiset usein löytävätkin ensimmäisenä tiensä katastrofipaikoille, mistä kasvillisuus on tuhoutunut. Tulipalon, tulivuorenpurkauksen tai vaikka turpeenoton jälkeen ensimmäiset vihreät laikut autiossa maassa ovat yleensä juuri saniaisia./ Maija Karala
Juttu löytyy kokonaisuudessaan 12.05.2016 julkaistusta lehdestä