Kevään ensimmäinen mökkireissu jännittää aina hiukan. Koskaan ei tiedä mitä on vastassa. Nykyisin tosin osaa jo varautua siihen, että myrskyt tai jäät ovat pyyhkäisseet laiturirakennelmia pitkin rantoja ja puita on mennyt nurin.
Sisätiloissa saa yleensä ensimmäisenä ruveta siivoamaan myyrän tai metsähiiren jätöksiä. Tänä vuonna huhtikuun puolivälissä mökille tullessamme oli iloinen yllätys, kun papanoita ei ollutkaan. Ilo pikkujyrsijöiden poissaolosta jäi lyhyeksi. Olimme saaneet taloon vähän isokokoisempia vieraita.
Nukumme mökin vintillä ja ensimmäisenä yönä kuulimme ihmeellistä vikinää ja muita ääniä. Luulimme unenpöpperössä ensin koiran elämöivän alakerrassa.
Pian tajusimme, että äänethän kuuluvat suoraan yläpuolelta, välikatosta. Vipellystä, kipitystä, rapinaa, piipitystä, mutta ei linnun. Äänet olivat sen verran kovia, että pähkäilimme oravapesueen majoittuneen yläpohjaan.
Jatkoimme unia ja jätimme tarkemman kuulostelun aamuun. Koska yläpohjassa oli äänten perusteella selvästi poikasia, emme tohtineet lähteä häätämään niitä pois. Eikä niitä olisi saanutkaan häätää.
Metsästyslaki asetuksineen ja säännöksineen kieltää häätämästä pesinnän aloittaneita eläimiä edes ongelmatapauksissa ilman Suomen riistakeskukselta haettavaa poikkeuslupaa. Ajattelimme, että yritämme sitten muutaman viikon päästä saada ne vaikka kovalla metelöinnillä häipymään.
Seuraavalla mökkireissulla helatorstaiviikonloppuna totuus paljastui. Kun vintin luukun aukaisi, sieltä tulvahti vastaan ällöttävä haju. Juuri nukkumapaikkamme yläpuolella olevan luukun laudoitukseen oli imeytynyt jotain kosteaa (pissaa). Kostea alue oli aika suuri. Kyse ei siis voinut olla oravaperheestä.
Koska hätääntynyttä vipellystä ja vikinää kuului edelleen, päätimme antaa armonaikaa seuraavaan viikonloppuun. Silloin poikasetkin, olivatpa minkä otuksen tahansa, jo pärjäisivät. Kun isäntä sitten viikon kuluttua avasi luukun ja tutkaili taskulampun kanssa yläpohjaa, selvisi, mikä otus siellä on rymsteerannut.
Isoja, pitkulaisia kakkakökkäreitä oli vähän joka puolella ja villat revitty kappaleiksi. Ei auttanut muu kuin isännän sonnustautua kertakäyttösuojahaalariin ja hengityssuojaimeen ja ryömiä ahtaaseen välikattoon heittelemään röhnää alas.
Villojen joukosta löytyi myös linnunraatoja ja yksi näädänpoikanen kuolleena. Huh huh!
Siivoamista riittää moneksi viikonlopuksi. Myös villat ja aluskate pitää vaihtaa sekä etsiä raot, joista näätä on päässyt tunkeutumaan sisään. Lopuksi kaikki mahdolliset, niin isompien kuin pienempienkin otusten kulkureitit, on suljettava esimerkiksi metalliverkolla.
Potuttaa ankarasti, mutta minkäs näille voi. Loppujen lopuksi olemme kuitenkin onnekkaita, kun meillä on tuo rakas saarimökki iloineen ja murheineen.
Merja Halinen
toimittaja