Uusi kuntalaki muokkaa kunnallisen päätöksenteon, kuntien organisaation ja johtamisen. Jokaisen kunnan on itse päätettävä, miten demokratia toimii tulevaisuudessa kunnassa. Uusi kuntalaki antaa yleiset raamit, mutta loppu on nykyisten kuntapäättäjien käsissä.
Kuntalaki tuli osittain voimaan viime vuoden toukokuun alussa. Suurin osa uuden kuntalain säännöksistä astuu voimaan seuraavan vaalikauden alusta eli ensi vuoden kesäkuun alussa. Kuntalaki siirsi kuntavaalien ajankohtaa lokakuusta ensi vuoden huhtikuuhun ja vaaleissa valittavan uuden valtuuston toimikausi alkaa siis vuoden 2017 kesäkuun alussa. Nyt istuvan valtuuston toimikausi jatkuu aina ensi vuoden kesäkuun alkuun.
Uudessakaupungissa valmistelut ovat hyvällä mallilla, todennäköisesti pisimmällä koko Vakka-Suomessa. Viime viikolla kaupunginvaltuuston valtuustoryhmät jättivät mielipiteensä ja kannanottonsa, minkälainen kuntademokratia Uudessakaupungissa on ensi vuoden kesäkuun alusta lähtien.
Aika pitkälle poliittiset ryhmät ovat samoilla linjoilla tulevasta. Mm. mikään ryhmä ei ole innostunut pormestari-mallista, vaan kunnan johto halutaan pitää nykyisen mallin mukaisena eli kunnanjohtajana. Vaikka lähes kaikki poliittisista ryhmistä haluavat pitää kaupunginvaltuuston koon nykyisellään, niin todennäköisesti valtuuston koko tulee olemaan yksi neuvottelujen kuumista aiheista. Uusi kuntalaki antaa Uudellekaupungille asukasluvun mukaan valtuuston kooksi 27, mutta siihen tuskin päädytään, koska silloin useat nykyiset pikkuryhmät putoaisivat pois.