Voi sitä onnen autuutta, kun lähes 15 vuotta sitten sain tiedon opiskelupaikasta. Olin kyllästynyt kotipitäjäni ”kaikkitunteekaikki”-meininkiin ja oli komeaa irtautua Uudenkaupungin ilmatilasta, kuten monet ystäväni olivat jo aiemmin tehneet.
Ei tarvinnut enää tiirailla autoihin, pitääkö morjenstella ja pitkävetoakin sai laittaa kioskilla aivan rauhassa. Uusi kotipaikkakunta oli suurempi ja erilainen, kyllä kelpasi. Kuukaudet kuluivat. Uuden viehätys alkoi hiipua. Huomasin, että ei ollutkaan niin upeaa olla huomaamaton. Pian tunne alkoi olla päinvastainen. Runsaan neljän vuoden opiskelun tultua päätökseen oli suunta selvillä. Tämä poika lähtee takaisin Uuteenkaupunkiin.
Piti käydä aidan toisella puolen todetakseen ruohon olevan kuitenkin samanväristä. Kovin pitkään en muilla mailla asustellut, mutta sellaisen tovin että uskallan tehdä muutamat väitökset. Jokaiselta paikkakunnalta löytyy ihmisiä, jotka asennoituvat kaikkeen peräpeili edellä, sellaisia jotka seuraavat tuikitarkkaan toisten tekemisiä arvostellen tai niitä kenen kanssa on helppo tulla toimeen. On eri asia, osaako hakeutua itselleen sopivimpien ihmisten seuraan.
Ihmiset täällä tuntevat historiani ja tietävät taustani. Niin hyvässä kuin pahassa. Liekö ikä tuonut mukanaan tämän ominaisuuden, mutta en enää suuremmin välitä mitä ihmiset itsestäni ajattelevat. Tai ainakaan en anna sen asettaa estoja itselleni. Tehdään niin hyvä kuin pystytään, sen pitää riittää.
Juureni ovat Santtion kautta istutettu Ruokolan nurmikentän maastoon. Nyt ne ovat jälleen syvällä Santtion perukoilla. Poika luuli pienenä lähtevänsä kauas, mutta halusikin vapaaehtoisesti takaisin juurilleen.
Juurien myötä, ajan saatossa sosiaalinen verkosto on laajentunut valtavasti. Niin suureksi, että tuskin sellaista saisin muulla paikkakunnalla enää kasattua, vaikka tietoisesti sitä rakentelisin. Juttutuokioita syntyy kahviloissa, kadun kulmalla, kaupan hyllyjen välissä ja vaikka missä. Hyviin keskusteluihin ei kyllästy ja pelkästä kuulumisten vaihdostakin opin pitämään opiskelusta paluuni jälkeen.
Verkoston kautta apua saa tarvittaessa ja etäisyydet täällä ovat mukavan lyhyet.
Siispä Uusikaupunki, toivotan näin hyvissä ajoin etukäteen hyvää 400-vuotissyntymäpäivää. Ilman suuria mullistuksia katselemme toisiamme minun elinikäni loppuun asti. Muutan pois vasta kun olen niin tuttu kaupunkilaisille, että torin pulut alkavat tervehtiä.
Juha Laine