– Tää ei oo totta, tuskailin hiki otsalla.
– Mihin ihmeeseen mä oon sen laittanut, puhisin kiukusta.
Jos joku muu olisi ollut samaan aikaan huushollissani, kun etsin vimmaisesti makuuhuoneen television kaukosäädintä, olisin kiukkupäissäni haukkunut taatusti hänet.
Etsin sunnuntai-iltana 45 minuuttia sitä halvatun kapulaa. Toki tiesin, etten voi ketään muuta syyttää kuin itseäni, mutta kuitenkin…
Katson televisiota, kun menen nukkumaan. Tai itse asiassa käytän televisiota unilääkkeenä tai iltasatuna. Painan koneen ääneen miltei olemattomiin ja vaivun hiljalleen horrokseen. Unen rajamailla sitten suljen television. Yleensä havahdun sen verran tajuihini, että nostan kaukosäätimen korituolille, joka esittää sängyn vieressä yöpöytää.
Sunnuntai-iltana nukkumaan mennessä huomasin, ettei kapulaa ollut korituolilla. Koska näin sen viimeksi, muistelin. Hmm… siis todennäköisesti perjantai-illalla, koska tulin lauantai-illalla myöhään ystävän mökiltä, enkä laittanut televisiota auki. Nostinko kapulan perjantaina yöpöydälle vai jäikö se sänkyyn?
Mylläsin sängyn, taputtelin peiton, kurkistin tyynyliinojen sisään. Konttasin sängyn ympäri kurkkien sen alle. Ei mitään.
– Jos mä olen kulkenut sen kanssa jonnekin? Puhunut samalla kännyyn tai jotain, yritin ratkaista mysteeriä.
Joten yritin muistella, mitä olin viimeisten parin päivän aikana tehnyt huushollissani. Kurkistin keittiön kaappeihin ja laatikoihin. Avasin jopa pakastimen oven ja katsoin hyllylle. Etsin nimittäin iltapäivällä marjoja pakastimesta. Okei, en minä mitään marjoja etsinyt, vaan tarkistin, jos sittenkin olisi jäänyt jotain jäätelöpakettia jonkin hyllyn perukoille. Ei ollut…
Olohuoneessa laskin pöydältä kapuloita ja elin toivossa, että olisin tuonut makuuhuoneen kaukosäätimen sinne. Kurkistin kylpyhuoneessa pyykkikoriin. Eteisessä vetelin lipaston laatikoita auki ja tutkin sisältöjä.
Tuulikaapissa painelin naulakossa olevaa huivilaatikkoa, josko kova, musta kapula tuntuisi käteen. Kurkistin kumisaappaaseen.
Vaatehuoneessa taas taputtelin hyllyjen vaatepinoja ja kurkistelin laatikoihin. Siirtelin jopa henkaririvistöä, kunnes havahduin:
– Älä oo ääliö. Miten sä kuvittelet kapulan roikkuvan teepaidassa? Pyhällä hengellä?
Luovutin ja istuin sängylle suremaan kurjuuttani ( = huolimattomuuttani).
– Jos mä olisin jättänyt kapulan sänkyyn, niin mihin se olisi sitten voinut pudota? mietin.
Nousin ylös, raahasin sänkyä muutaman sentin keskemmälle huonetta ja kas, kapula kolahti lattialle. Se halvattu oli koko ajan piilotellut seinän ja sängynpäädyn välissä, aluslakanan käänteen alla.
Eija Isotalo
Toimittaja