Luonto
Maija Karala
Mustikat alkavat olla kypsiä aivan näinä päivinä, ja poimijat suuntaavat suosikkipaikoilleen. Nykyisten poimijoiden vanhemmat ja isovanhemmat saattaisivat pettyä tarjontaan. WWF:n kesäkuun lopulla julkaistun tiedotteen mukaan metsiemme mustikkasato on puolittunut 1950-luvulta.
Huolestuttava muutos ei johdu ylettömästä mustikanpoiminnasta. Mustikkaa tulee paljon enemmän kuin ihmiset ehtivät poimia. Kasvi leviää maarönsyjen avulla niin tehokkaasti, että marjojen siemenet ovat sille oikeastaan toissijainen lisääntymiskeino.
Poimijat ovat siis syyttömiä ja voivat tänäkin vuonna lähteä iloisin mielin marjametsään. Sen sijaan metsätaloudelle mustikan ahdinko kertoo, että tehometsätalouden menetelmillä on hintansa.
Juuri 50-luvulla Suomen metsien hoito muuttui, kun harsintahakkuut kiellettiin. Aikaisemmin yksittäisiä puita käytiin hakemassa hevosen avulla. Metsien käyttö oli hallitsematonta, ja niin uskomattomalta kuin se nykyään tuntui, puu alkoi olla Suomessa vähissä.
Harsinnan tilalle tuli nykyään tuttuakin tutumpi jaksollinen kasvatus. Se alkaa metsän uudistamisesta kylvämällä tai istuttamalla, ja päättyy avohakkuuseen ja toisinaan maanmuokkaukseen. Metsää siis viljellään kuin viljaa.
Jaksollinen kasvatus oli tehokasta, etenkin kun valtio piti metsänomistajat tiukasti ohjaksissaan. Suomen puumäärä kääntyi 60-luvulla nousuun ja on pysynyt kasvussa siitä saakka.
Seurauksena on metsäluonnon köyhtyminen. Sekä mustikka että Suomen noin 800 uhanalaista metsälajia kärsivät pääasiassa metsätaloudesta. Maan myllerrys ja avohakkuiden jälkeinen paahde hävittävät metsän aluskasvillisuutta, jonka toipumisessa menee pitkään.
Metsänhoito on kuitenkin ikään kuin palaamassa juurilleen. Parin vuoden takainen uusi metsälaki antoi metsänomistajille enemmän valinnanvaraa käyttää metsiään muuhunkin kuin perinteiseen tehokasvatukseen.
Jatkuvan kasvatuksen menetelmät tekevät tuloaan metsätalouteen. Niissä noudetaan yksittäisiä puita, kuten vanhanaikaisessa harsinnassakin, mutta harkiten ja metsän kasvusta huolehtien.
Suomeen mahtuu monenlaista metsää. Toivottavasti tulevaisuudessa myös pehmeämmin keinoin hoidettuja ja suojeltuja alueita on tarpeeksi, jotta mustikan ja metsäluonnon monimuotoisuuden hupeneminen pysähtyy.